Käytännönläheisen koulutuksen tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttajataustaisen opiskelijan yhteiskunta- ja työelämäosaamista, ammattitaitoa asiakaspalvelun ja myynnin työtehtävissä sekä edistää työllistymistä näihin tehtäviin. Lisäksi koulutus toimii väylänä merkonomiopintoihin eli liiketoiminnan perustutkinnon suorittamiseen.
Kenelle tutkinto sopii?
Hakijalta edellytetään kiinnostusta asiakaspalvelun, myynnin ja liiketoiminnan työtehtäviin. Hakijalla tulee olla oma-aloitteisuutta, täsmällisyyttä ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Koulutukseen valittavalla on oltava riittävän hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito (taso A2.2 tai vastaava taso).
Sisältö rakentuu opiskelijan henkilökohtaisten ammatillisten kehittymistavoitteiden ja työssäoppimispaikan työtehtävien perusteella. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jota päivitetään koulutuksen aikana.
Koulutuksen aikana on mahdollista suorittaa opiskelijan lähtötasosta ja henkilökohtaisista valmiuksista riippuen 1-2 pakollista tutkinnon osaa ja/tai 1-2 valinnaista tutkinnon osaa liiketoiminnan perustutkinnosta (merkonomi). Mahdolliset suoritettavat tutkinnon osat kartoitetaan henkilökohtaistamisprosessin aikana koulutuksen aloituskeskusteluissa.
Ennen koulutuksen aloitusta arvioidaan koulutuksen sopivuus opiskelijalle sekä kartoitetaan hänen ammatilliset ja henkilökohtaiset kehittymistavoitteensa.
Puuttuva osaaminen hankitaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista tukevat lähiopetus sekä ohjattu verkko- ja itseopiskelu. Työpaikalla tapahtuva oppiminen toteutetaan opiskelijan itsensä hankkimassa harjoittelupaikassa. Harjoittelupaikka etsitään koulutuksen aikana. Opiskelu on kokopäiväistä ja työelämälähtöistä.
Aikataulu
Lähiopetusviikot 50-51/2024, 2-5/2025, 12-16/2025 ja 23/2025.
Työssäoppimisviikot 6-11/2025, 17-22/2025
Lomaviikot 52/2024 ja 1/2025.
Hakeminen
Koulutukseen hakeudutaan TE-toimiston internetsivuilta www.te-palvelut.fi löytyvällä sähköisellä hakemuslomakkeella. Koulutuksen uranumero on 722707. Täytä lomake huolellisesti ja perustele hakemuksesi. Osa hakijoista kutsutaan hakemusten perusteella haastatteluihin. Opiskelijavalinnat koulutukseen tehdään hakemusten ja haastattelujen perusteella.
Tutkinnon suorittaminen
Noin 6 kk.
Koulutus toteutetaan lähiopetuksena Taitotalon Valimon kampuksella, os. Valimotie 8, Helsinki. Lisäksi koulutukseen kuuluu työharjoittelu.
Koulutus on opiskelijalle maksutonta.
Hae koulutukseen täyttämällä sähköinen hakemus internet-osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi ja Henkilöasiakkaat-kohdasta löytyy haussa oleva työvoimakoulutus 722707 (> sanahakuna toimii koulutuksen numero tai koulutuksen nimi >Näytä ilmoitukset sivun alareunassa >klikkaa koulutusta johon olet hakemassa >valitse Tiedot-välilehti (sivun yläreunassa) > Hae tähän koulutukseen). Vaihtoehtoisesti voit jättää paperihakemuksen työ- ja elinkeinotoimistoon tai kuntakokeiluun.
Perustele hakemukseesi huolella, miksi juuri sinut pitäisi valita koulutukseen. Hakemusten perusteella osa hakijoista valitaan valintahaastatteluun.
Mikäli sähköinen hakemus täytetään ilman pankkitunnuksia, hakemus on vahvistettava TE-toimistossa tai kuntakokeilussa ennen hakuajan päättymistä.
Huomioithan, että koulutushakemus on sitova, eikä sitä voi perua ilman pätevää syytä. Jättämällä koulutushakemuksen sitoudut osallistumaan koulutuksen valintatilaisuuteen ja aloittamaan koulutuksen, mikäli tulet siihen valituksi. Mikäli perut hakemuksen, et osallistu koulutuksen valintatilaisuuteen, tai et aloita koulutusta, TE-toimisto/kuntakokeilu selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen (TTL 2 a luku 9 § 7 a-7 b sekä 2 a luku 10 §).
Vain ajoissa, 31.10.2024 mennessä, saapuneet hakemukset voidaan ottaa huomioon valinnassa.
Koulutusmuoto
Työvoimakoulutus.