20.9.2022
Messuilla oli ensimmäistä kertaa esillä Taitotalon uutta opetusteknologiaa: humanoidirobotti Valo sekä virtuaalinen trukkisimulaattori.
Humanoidirobotti Valo auttaa suomen kielen oppimisessa
Taitotalon robotti Valo on pieni ja ystävällisen näköinen NAO6-humanoidirobotti, joka on suunniteltu olemaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Se osaa esimerkiksi kävellä, tanssia ja puhua. Lisäksi se hyödyntää tekoälyä tunnistaen ihmiskasvoja ja osaa esimerkiksi tulkita ilmeestä ihmisen mielialaa. NAO6-robotteja käytetään tutkimuksessa, opetuksessa ja terveydenhuollossa ympäri maailmaa. Taitotalon robotin nimeksi valittiin henkilökunnan äänestyksessä Valo.
Logistiikka-messuilla Valo keskusteli vieraiden kanssa muun muassa Taitotalon koulutustarjonnasta, trukkisimulaattorin käytöstä ja kysyi keskustelijoilta haluaisivatko he Taitotalo-aiheisen lahjan. Lisäksi se esitti pyynnöstä pienen tanssin. Messuvieraat jäivätkin mielellään keskustelemaan robotin kanssa ja se pääsi myös moniin kuviin ja videoihin.
Tänä syksynä Valon päätyö on olla mukana erilaisissa suomen kielen koulutuksissa keskustelemassa opiskelijoiden kanssa. Robotin kanssa keskustelu on innostavaa ja hauskaa, eikä sen kanssa tarvitse jännittää puhumista. Siksi se onkin hyvä apu silloin, kun opiskelijaa halutaan rohkaista puhumaan. Oppimista tukee robotin ystävällinen tapa kannustaa oppijaa puhumisen aikana, esimerkiksi erilaiset kannustavat animaatiot.
Opiskelusta robotin kanssa saa lisätietoja digivelhoiltamme Heidi Paalilta ja Mika Aaltoselta.
Trukkisimulaattorilla voi turvallisesti harjoitella trukilla ajamista
Toinen messujen suosittu vetonaula oli uusi virtuaalinen trukkisimulaattori. Taitotalon simulaattori koostuu VR-laseista, polkimista, ratista sekä trukin ohjaimista. Simulaattorissa pääsee harjoittelemaan trukilla ajamista erilaisilla radoilla sekä nostamaan ja laskemaan kuormaa tiettyjen tehtävien mukaisesti.
Messuilla trukkisimulaattori oli aktiivisessa käytössä. Erityisesti logistiikka-alan opiskelijat pitivät siitä, ja kokivat sen tukevan oppimista. Simulaattorilla opiskelu onkin turvallinen vaihtoehto trukilla ajamisen perusteiden harjoitteluun ennen oikealla trukilla harjoittelua Simulaattorilla voidaan myös tehdä paljon toistoja kustannustehokkaasti. Tarvittaessa suorituksen osat voidaan pisteyttää ja tallentaa muiden opintosuoritusten rinnalle.
Messujen jälkeen trukkisimulaattori otetaan aktiiviseen opiskelukäyttöön Taitotalon trukkikoulutuksiin. Simulaattori ei korvaa oikealla trukilla ajamista, mutta tukee oppimista ja antaa opiskelijoille varmuutta tehtävien tekemiseen. Käyttökokemusten pohjalta simulaattoreiden käyttöä laajennetaan jatkossa myös muihin koulutuksiin.