Hakosen henkilöstö- ja kulttuuripäällikkö: Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa Taitocase

Taitotalo ja Hakonen Solutions Oy allekirjoittivat kumppanuussopimuksen. Sopimus virallistaa organisaatioiden yhteistyön.

7.12.2021

Hakonen kansikuva

Suomen suurimpana ammatillisena aikuiskouluttajana Taitotalo pystyy tarjoamaan kodinkoneiden, kalusteiden ja pesulalaitteiden palvelukonseptiyrityksen tarpeisiin soveltuvaa koulutusta.

Hakonen on kotiinkuljetusten ja -asennusten valtakunnallinen markkinajohtaja ja maan suurin kodin- ja pesulakoneiden huoltaja. Sen asiakkaita ovat muun muassa kodinkone- ja huonekaluliikkeet sekä kiinteistöt. Yhtiö on perheyritys. Vuonna 1918 yksityisetsivä Kaarlo Hakonen perusti muuttopalvelun, jonka mottona oli olla aina askeleen edellä.

Hyvä koulutusyhteistyö laajenee

Tuula Sillanpää työskentelee Hakosella henkilöstö- ja kulttuuripäällikkönä.

– Olen työskennellyt Hakosella kaksi vuotta, ja puhun koulutusyhteistyöstämme sillä ajanlaskulla, Sillanpää kertoo.

Koulutusyhteistyö Taitotalon kanssa on laajentunut jatkuvasti. Autonkuljettajaopintoja, eli logistiikan perustutkinnon oppisopimuksia, on ollut mahdollista opiskella Hakosella työn ohessa sekä Helsingissä että Tampereella. Lisäksi Taitotalo ja Hakonen kehittivät yhteistyössä pakettiautonkuljettajille suunnatun ja räätälöidyn turvallisuus- ja ajotapakoulutuksen.

– Koulutus on suunnattu henkilöille, joilla on b-ajokortti, mutta jotka eivät ole ajaneet isompaa autoa, Sillanpää sanoo.

Priimusmoottorina urapolkujen mahdollistaminen

Elinkaaripalvelut ovat kasvava osa Hakosen liiketoimintaa. Valmiita kodinkoneasentajia ja -huoltajia ei löydy rekrytointi-ilmoituksilla, joten Hakosen oli ryhdyttävä kouluttamaan heitä itse. Lisäksi yhtiö haluaa tarjota työntekijöilleen urapolkumahdollisuuksia.

– Meillä on paljon työntekijöitä, jotka ovat tulleet kalustejakelijan työhön esimerkiksi opintojensa ohella. Sitten he ovat todenneet Hakosen kivaksi työpaikaksi ja jääneet pidemmäksi ajaksi töihin. Haluamme tarjota heille mahdollisuuden kouluttautua kodinkone- ja huoltopuolelle, Sillanpää kertoo.

Koulutustarpeiden kartoitus- ja suunnittelutyön tuloksena Hakonen ja Taitotalo käynnistävät yhteistyössä kodinkoneasennuksen ja -huollon koulutusohjelmat.

– Koulutusten sisältö räätälöitiin vastaamaan tarpeitamme, Sillanpää sanoo.

Hakosen henkilöstö- ja kulttuuripäällikkö Tuula Sillanpää ja toimitusjohtaja Matti Pohjola allekirjoittivat kumppanuussopimuksen Taitotalon kanssa.
Hakosen henkilöstö- ja kulttuuripäällikkö Tuula Sillanpää ja toimitusjohtaja Matti Pohjola allekirjoittivat kumppanuussopimuksen Taitotalon kanssa.

Sen minkä ilotta oppii, surutta unohtaa

Hakonen on työnantajana iso. Yhtiöllä on yli neljäsataa työsuhdetta, joista toista sataa on osa-aikaisia. Sillanpäällä on vuosien kokemus henkilöstön kehittämisestä, johdon kouluttamisesta ja valmentamisesta.

– Uskon oppimiseen ja henkilöstön kouluttamiseen.

Mottonsa Sillanpää kertoo olevan: ”sen minkä ilotta oppii, surutta unohtaa.”

– Olipa opeteltava asia sitten mikrobiologiaa tai ihmisten johtamista, oppimisessa pitää olla kytky tekemisen iloon ja merkitykseen. Ilolla ei opi asioita, joita ei voi kokeilla ja joiden merkitystä ei ymmärrä.

Kohtaamisten kirjo tekee työstä mielenkiintoista

Jakelun ja asennuksen työtehtävissä on paljon toistuvia ja rutiininomaisia elementtejä. Vaihtelua työhön tuo se, että työtä tehdään pääsääntöisesti ihmisten kodeissa.

– Kohtaamiset ovat aina erilaisia, ja ihmisten koteihin mahtuu koko elämänkirjo.

Alkaviin koulutuksiin sisällytettiin asiakaspalvelua ja -taitoja.

– Vuorovaikutus ylläpitää työmotivaatiota, ja asiakaskohtaamisen merkitystä ei voi aliarvioida.

Digitalisaatio tuottaa tulevaisuudessa entistä enemmän työkaluja työhön, mutta Sillanpää ei usko, että nykyisten sukupolvien työuran aikana aitoa kohtaamista voidaan vielä korvata koneälyllä tai roboteilla.

Mustasukkaisuus ei kuulu Hakosen ja Taitotalon nykyaikaiseen suhteeseen

Se, että työvoiman saatavuus on haastavaa ja että koko ajan on vaikeampaa saada osaavaa ja pysyvää työvoimaa, ei ole salaisuus. Oppilaitosyhteistyö, työharjoittelupaikkojen tarjoaminen ja erilaisiin tapahtumiin osallistuminen ovat Hakoselle tärkeitä rekrytointikanavia.

– Vaikka teemme Taitotalon kanssa mittavaa yhteistyötä, tarjoamme mielellämme harjoittelupaikkoja myös muissa oppilaitoksissa opiskeleville opiskelijoille.

Tulevaisuudessa ilmasto haastaa paljon. On mietittävä, millaisella kalustolla liikkuu ja mitä käyttövoimaa niissä käyttää. Hakosella kuljetusreitit suunnitellaan tehokkaasti. Silti kalusteiden kotiin tilaamisella on aina hiilijalanjälki. Yhdellä kuljetusreissulla saatetaan toimittaa yli kaksikymmentä tilausta.

– Kotiinkuljetuksen vastapainona on se, että jokaisesta kotitaloudesta lähdettäisiin ajamaan erikseen kauppaan ja takaisin.

Taitotalo – koulutuksen tavaratalo

Yhteistyöstä Taitotalon kanssa Sillanpäällä on pelkästään hyvää sanottavaa. Taitotalon toiminta on ollut asiakaslähtöistä ja ratkaisukeskeistä.

– Yhteyshenkilömme tarjoaa aktiivisesti ratkaisuja ja kehittämisehdotuksia. Lisäksi Taitotalon henkilökunta suhtautuu opiskelijoihin kannustavasti. Työn taustalla näkyy laaja ymmärrys pedagogiikasta.

Eniten Sillanpäätä ilahduttaa Taitotalon laaja koulutustarjonta. Taitotalosta löytyy sopivaa koulutusta niin esihenkilöille kuin kenttätyöntekijöille.

– Se, että saamme operatiivista ja strategista koulutusta samasta talosta tuntuu asiakaslähtöiseltä ja nykyaikaiselta.

Inhimillisyyttä logistiikka-alalle

Työnantajansa Sillanpää kertoo olevan kiinnostavassa vaiheessa. Hakosella on pitkä historia. Se ei ole enää pieni yritys, mutta ei vielä jättisuurikaan.

– Hommani on luoda kasvuyrityksen toimintaan sopivia malleja, mutta välttää turhaa byrokratiaa ja himmeleitä.

Hakosen liikeidean kummassakin päässä on ihminen. Yhtiössä ajatellaan, että logistiikka-ala ei voi olla enää pelkkää tehokkuutta, paketteja, kaavioita ja numeroita ilman empatiaa. Eikä huoltoala voi olla enää pelkää mekaniikkaa. Hakosella uskotaan, että inhimillisempi lähestyminen on kilpailuvaltti, josta on hyötyä sekä yhtiölle että sen asiakkaille. Hymyily tarttuu.

Onnistunut koulutusyhteistyö on ryhmätyötä. Kuvassa vasemmalta oikealle Taitotalosta toimialajohtaja Eero Toivanen, koulutusasiantuntija Ari-Pekka Ojalainen ja toimitusjohtaja Kari Juntunen. Kolmantena oikealta Hakosen toimitusjohtaja Matti Pohjola ja hänen vieressään henkilöstö- ja kulttuuripäällikkö Tuula Sillanpää ja oikealla Taitotalon asiakkuuspäällikkö Tiina Kekkonen.
Onnistunut koulutusyhteistyö on ryhmätyötä. Kuvassa vasemmalta oikealle Taitotalosta toimialajohtaja Eero Toivanen, koulutusasiantuntija Ari-Pekka Ojalainen ja toimitusjohtaja Kari Juntunen. Kolmantena oikealta Hakosen toimitusjohtaja Matti Pohjola ja hänen vieressään henkilöstö- ja kulttuuripäällikkö Tuula Sillanpää ja oikealla Taitotalon asiakkuuspäällikkö Tiina Kekkonen.

Lupaus on arvokas vain ollessaan lunastettavissa

Hakosella lupaukset työntekijöiden urapolkujen mahdollistamisesta eivät jää pelkiksi korulauseiksi strategiapapereihin.

– Johtoryhmäämme on noustu kalustejakelijan paikoilta. On valtava rikkaus ja kilpailuetu, että johdossa tiedetään, miten asiat käytännössä tehdään. Näin osataan arvioida ja nähdä muutosten konkreettiset vaikutukset.

Työelämän ja koulutusmaailman murroksessa menestyjiä ovat yritykset, jotka tekevät oppilaitosyhteistyötä.

– Rekrytoivan koulutuksen rooli tulee kasvamaan. Siinä oppilaitosyhteistyö on avainasemassa.

Työelämälähtöinen koulutus on selkokielistä

Ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyydestä puhutaan paljon, mutta edelleen esimerkiksi tutkintojen perusteet ja ammattitaitovaatimukset on ilmaistu monimutkaisesti Opetushallituksen määritelmissä.

– Toisen asteen ammatillisissa tutkinnoissa on arkijärkisistä työtehtävistä kyse, mutta edes henkilö, joka tekee kyseisiä tehtäviä ammatikseen, ei välttämättä ymmärrä lukemaansa tutkinnon perusteista.

Sillanpää kiitteleekin Taitotaloa siitä, että se hoitaa ammattimaisesti ja laadukkaasti koulutusmaailmaan liittyvän byrokratian. Tällöin asiakas pystyy aidosti keskittymään henkilökuntansa osaamistarpeisiin ja osaamisen kehittämiseen.

Kasvutarinat korreloivat johdon onnistumista

Käyttäjäkokemus on hyvä mittari.

– Jos Opetushallituksen tutkintojen perusteet ovat käyttöliittymä ammatillisiin tutkintoihin, niin käyttäjäkokemus ei ole välttämättä kovin hyvä.

Sillanpää pohtii, että nykytyöelämän pitäisi tarjota suorittavaa työtä tekeville ensisijaisesti onnistumisen kokemuksia. Muuttuvassa maailmassa koulutuksen rooli on enemmän tiedon lähteelle ohjaaminen kuin teoriatiedon ulkoa opettaminen.

Ihmiseen uskovana idealistina Sillanpää ajattelee tekevänsä universumin tärkeintä työtä.

– Henkilöstön kehittäminen koulutuksella synnyttää todellisia kasvutarinoita. Motivoitunut ja sitoutunut henkilökunta on maailman paras kilpailuvaltti, Sillanpää sanoo.

Tulevia koulutuksia suunnitellaan moniammatillisesti, jotta sisältö vastaa asiakkaan koulutustarpeita.
Tulevia koulutuksia suunnitellaan moniammatillisesti, jotta sisältö vastaa asiakkaan koulutustarpeita.