Ammatillisella aikuiskoulutuksella on tärkeä rooli Suomen kilpailukyvyn ja työmarkkinoiden kehittämisessä. Päättäjille on tarjottava ajantasaista ja tutkittua tietoa, jotta koulutusta voidaan kehittää kestävästi.
Jatkuvaa yhteistyötä koulutuksen kehittämiseksi
Taitotalo oli ministerille jo entuudestaan tuttu hänen aiemman oppilaitokseemme tehdyn vierailunsa ansiosta. Taitotalon ja ministeri Satosen yhteistyö jatkui, kun Taitotalon edustajat vierailivat työ- ja elinkeinoministeriössä. Tapaamisessa päivitimme ministerille ammatillisen aikuiskoulutuksen nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä.
Ammatillinen aikuiskoulutus vastaa työelämän muuttuviin tarpeisiin
Taitotalolla on yli 100 strategista kumppaniasiakasta eri toimialoilta, mukaan lukien pörssiyrityksiä. Yritysten yhteinen huolenaihe on pätevän työvoiman saatavuus tulevaisuudessa. Monet työntekijät ovat motivoituneita ja osaavia, mutta muuttuva liiketoimintaympäristö edellyttää osaamisen päivittämistä uusilla tutkinnoilla tai osatutkinnoilla. Valtion rahoitus näiden henkilöiden kouluttamiseksi on kuitenkin pienempi kuin esimerkiksi työttömille, mikä osaltaan haastaa oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä jatkuvan oppimisen saralla.
Ratkaisukeskeisyys avainasemassa
Tapaamisessa totesimme yhdessä, että Suomen yritysten tukeminen globaalissa kilpailussa edellyttää ennakoivaa koulutuspolitiikkaa, jossa myös ammatillisella aikuiskoulutuksella on keskeinen rooli.
Nostimme keskusteluissa myös esiin huolen vuonna 2026 voimaan tulevasta muutoksesta, joka poistaisi yrityksiltä mahdollisuuden rahoittaa henkilöstönsä osatutkinto- tai tutkintokoulutusta omalla budjetillaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa. Yhdessä ministerin kanssa pohdimme mahdollisuuksia hyödyntää tätä rahoitusta koulutuksen järjestäjien tueksi. Valtion rahoitusosuudet eivät ratkaisuehdotuksessamme kasvaisi, mutta yritysten mahdollisuudet saada tarpeisiinsa vastaavaa työvoimaa paranisivat.
Rakentavaa dialogia tulevaisuuden koulutusratkaisuista
Tapaaminen oli rakentava ja onnistunut. Taitotalo jatkaa vaikuttamistyötään, jotta suomalaisilla ammattilaisilla on jatkossakin #lupakasvaa ja yritykset pystyvät vastaamaan työelämän muuttuviin tarpeisiin ketterästi sekä tehokkaasti. Kiitämme lämpimästi ministeri Satosta vierailusta ja hyvästä yhteistyöstä.
Teksti ja kuvat: Kimmo Auvinen
Kuvateksti: Kuvassa vasemmalta toimitusjohtaja Leena Munter, työministeri Arto Satonen ja rehtori Jarkko Paananen