Palvelu ja hyvinvointi
Palvelu ja hyvinvointitoimialalla vuosi 2023 oli hyvin menestyksekäs. Toimiala kattaa johtamisen ja esihenkilötyön, liiketoiminnan, turvallisuuden, ICT ja media-alan, sotealan ja välinehuollon sekä eläintenhoitoalan koulutukset. Työllisyyden näkymät sekä palveluissa että hyvinvoinnin alueella ovat olleet hyvät ja mm. sotealalla on edelleen voimakasta työvoimapulaa. Näiden valossa opiskelijamäärät kasvoivat toimialalla uuteen ennätykseen ja kiinnostus Taitotalon koulutuksia kohtaan ylitti odotukset. Toimivat oppimisympäristöt sekä uudistetut sotealan oppimisympäristöt osoittautuivat hyvin arjessa toimiviksi ja mahdollistivat koulutuskysyntään vastaamisen. Verkossa tapahtuvien koulutusten osuus kasvoi edelleen ja pystyimme vastaamaan asiakkaiden kasvaviin tarpeisiin joustavasti. Digitaalisuus yhtenä kehittämisen painopisteenä on merkittävä, sillä olemme pystyneet tuottamaan asiakkaille koulutuspalveluja monipuolisesti ja tehokkaasti ja antamaan asiakkaillemme mahdollisuuden valita itselleen sopivin tapa osaamisensa kehittämiseen. ELYn työhallinnon koulutusten määrä väheni jonkin verran toimialalla rekrytoivien koulutusten kysynnän laskiessa.
Kysy lisää: toimialajohtaja Jaana Gabrielsson
Kiinteistö ja rakentaminen
Kiinteistöt ja rakentaminen toimialalla vuosi 2023 oli kaksijakoinen. Kiinteistöpalvelut toimiala, joka kattaa puhtauspalvelut, kiinteistönhuollon ja isännöinnin, tehtiin kaikkien aikojen ennätys opiskelijamäärässä. Rakentamisen ja talotekniikan toimialoilla vaikutti rakennusalan taantuma ja opiskelijamäärissä tämä näkyi pienenä laskuna ja joidenkin yrityskohtaisten koulutusten peruuntumisena tai siirtymisenä. Kokonaisuudessaan avoimen kurssitarjonnan liikevaihto kuitenkin kasvoi. Kylmätekniikan uusia harjoitustiloja viimeisteltiin ja LVI-koulutuksiin kehitettiin VR (Virtual Reality) -laseilla toimiva putkentaivutuksen opetuspeli, joka tehostaa oppimista ja säästää kupariputkimateriaalia. Rakentamisen harjoitusympäristöjä kehitettiin ja otettiin käyttöön eri rakentamisentyövaiheiden harjoituspisteet työohjeineen. ELY työvoimakoulutusten määrä väheni rekrytointikoulutusten kysynnän laskiessa.
Kysy lisää: toimialajohtaja Kari Kaihonen
Auto, logistiikka ja teollisuus
Auto, logistiikka ja teollisuus toimialalla opiskelijamäärät kasvoivat ja avoimien kurssien sekä yrityskohtaisten koulutusten kysyntä pysyi hyvänä. Avoimien kurssien liikevaihto nousi hieman edellisestä vuodesta. Auto, logistiikka, teollisuussähkö ja automaatio, prosessi- ja energiateollisuus sekä kone- ja metalli toimialat kasvattivat valtionosuuskoulutusten määriä. Kiinteistösähkön opiskelijamäärät hieman laskivat rakennusalan taantuman ja henkilömuutosten seurauksena. Avoimien kurssien tarjontaa kehitettiin ja kurssien sisältöjä sekä kannattavuuksia tarkasteltiin niiden kehittämiseksi. ELY työvoimakoulutusten määrä väheni rekrytointikoulutusten kysynnän laskiessa.
Kysy lisää: toimialajohtaja Kari Kaihonen
Yhteiset palvelut
Vuoden 2023 aikana Taitotalossa käytiin laajaa keskustelua Taitotalon pedagogisesta toimintamallista. Tärkeiksi teemoiksi keskustelussa nousivat; miten vastataan muuttuvan ja uudistuvan työelämän osaamistarpeisin osallistavalla yhteisellä tekemisellä työ- ja elinkeinoelämän kanssa, parannetaan opiskelijan aktiivisuutta, tahtoa ja vastuuta omista opinnoista, lisätään valmentavaa työotetta uudistavan opettajuuden tueksi sekä kehitetään koulutushenkilöstön arviointi- ja ohjausosaamista opiskelijan oppimisprosessin johtamisessa. Opintotoimistolla ja asiakaspalvelulla on tärkeä rooli opiskelija- ja yritysasiakkaiden sujuvan yhteistyökokemuksen mahdollistajana, tuotemyynnin tukijana ja uusien opiskelijoiden ja asiakkaiden jatkuvan virran varmistajana.
Vieraskielisten opiskelijoiden määrä Taitotalon ammatillisissa koulutuksissa jatkoi kasvuaan. Korkea työllisyysaste ja työmarkkinoilla vallitseva kohtaanto-ongelma ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että koulutukseen hakeutuivat, tarvitsivat entistä enemmän tukea kehittääkseen riittävät valmiudet opiskella ja työllistyä. Vuoden 2023 aikana jatkettiin kielitietoisen toimintatavan juurruttamista osaksi Taitotalon henkilöstön pedagogista osaamista.
Lisäksi Taitotalossa vuosittain tehtävän opiskelijoiden hyvinvointikyselyn vastausten perusteella kehitystyötä keskitettiin yhteisöllisen opiskelijahuollon toimintoihin, joilla voitiin vastata osaltaan opiskelijoiden kokemaan yksinäisyyteen ja masennukseen. Kaikille opiskelijoille opiskeluvalmiuksia valmiuksia kehittävä tuki ei riitä ja toinen kehitystyön painopiste oli erityisen tuen palvelujen kehittäminen osaksi ammatillisia opintoja.
Vuoden 2023 aikana vieraskieliset opiskelijat ohjautuivat edelleen ammatilliseen koulutukseen kotoutumiskoulutuksen jälkeen tai hankittuaan lisävalmiuksia ensin TUVA-koulutuksessa. Vuoden 2023 syksyllä käynnistettiin pilottina uudenlaisen sote-alan opintoihin johtavan väylä -kokonaisuuden, jonka tarkoituksena oli antaa TUVA-opiskelijoille mahdollisuus suorittaa joitakin sote-perustutkintokoulutuksen osia jo TUVAn aikana.
Yhteisten tutkinnon osien (YTO) kehitystyössä aloitettiin eri tasoisen YTO kokonaisuuksien rakentaminen, missä huomioidaan opiskelijoiden erilaiset valmiudet YTO opintoihin. Lisäksi kehitystyössä näkökulmana oli jatko-opintoihin korkeakouluun tai yliopistoon hakevien opiskelijoiden monipuolinen ja laadukas osaamisen kehittäminen, jotta heidän valmiutensa korkeakouluopintoihin olisivat riittävät.
Vuoden 2023 alussa astui voimaan laajennettu 55 vuotta täyttäneille irtisanotuille oleva muutosturvapalvelu. Omaehtoisen koulutuksen lisäksi Uudenmaan ELY-keskuksen aloitteesta v. 2023 käynnistyi työvoimakoulutuksena toteutettavat TUVA-koulutukset. Näille rahoitusmuodoille oli selvä tarve ja Taitotalossa tehtiin tuotekehitystä ko. tuotteiden osalta.
Uudenmaan ELY-keskusten syksyllä 2022 kilpailuttaman pääkaupunkiseudun aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen kokonaisuuden päätöksen mukaisesti jatkoimme korkeakoulutettujen polun sekä opintoihin ja työelämään tähtäävän polun päättövaiheen kotoutumiskoulutuksia. Opiskelijamäärät olivat jatkuvasti korkeita.
Vuonna 2023 toteutettiin Monimuotoisen työyhteisö -nimekkeen alla erilaisia koulutus- ja kehittämiskokonaisuuksia, jonka avulla yrityksille tarjottiin tukea ja räätälöityjä ratkaisuja erilaisiin osaamisen kehittämisen tarpeisiin rekrytoinnista perehdytykseen sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-osaamisen kehittämiseksi työyhteisöissä ja osaamisen kehittämistä työyhteisöille kielitietoisen ohjauksen ja kielimentoroinnin aihealueilla.
Edelleen kehitimme kansainvälisten koulutuspalveluiden kehittämistä. Henkilöstön ja opiskelijoiden osaamisen kehittämisessä hyödynnettiin Erasmus+ ohjelman mahdollisuuksia.
Kysy lisää: toimialajohtaja Erja Raussi