2.10.2023
Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta ensimmäisen oppisopimuslain voimaantulosta. Vuosisata on ollut peruskivi suomalaiselle ammatilliselle koulutukselle. Ihmiset ovat kautta historian oppineet tekemällä työtä, missä osaavammat ovat neuvoneet ja opastaneet kokemattomampia. Ammattiin oppiminen on perustunut käytännön tekemiseen ja kokemuksellisen tiedon siirtämiseen. 100-vuotinen oppisopimuskoulutus on osoitus ammatteihin oppimisen hyvistä käytänteistä.
Työn ja opiskelun yhdistäminen on oppisopimuksen kruununjalokivi
Tiesitkö, että kymmenet tuhannet työlliset opiskelevat oppisopimuksella vuosittain ja kehittävät osaamistaan joustavasti ja tavoitteellisesti? Oppisopimus on joustava täsmäase tämän hetken osaajapulaan. Oppisopimuskoulutuksella voidaan onnistuneesti vastata työ- ja elinkeinoelämän muutoksiin, jotka haastavat meitä joka päivä. Olet varmasti hetkittäin törmännyt tilanteisiin, joissa osaamisesi tai työpaikan osaaminen ei tahdo riittää. Silloin ei Burana auta, vaan tarvitset uudistumista, juuri sinulle tai yritykselle sopivia koulutusratkaisuja osaamisen kapeikkoihin oppisopimuskoulutuksella.
Oppimisen ja uuden osaamisen hankkimista varten sinuun ei tarvitse konkreettisesti hypätä pois työelämän tehtävistä kehittääksesi itseäsi. Oppisopimuksella opiskeltaessa yhdistät työn ja oppimisen luontevasti, joustavasti ja ennen kaikkea käytännönläheisesti. Uuden osaamisen hankkiminen tapahtuu sinulle yksilöllisesti laaditun opiskelusuunnitelman mukaisesti pääosin käytännön työtehtäviä tekemällä aidossa työympäristössä. Oppisopimus on oiva vastaus sinulle, joka virität osaamistasi nykyisessä työssäsi tai aloitat työt uuden työnantajan palveluksessa.
Oppisopimus on siis määräaikaiseen työsuhteeseen perustuva koulutusmuoto. Oppisopimuksella voi kouluttautua ammatillisen koulutusjärjestelmän 160 eri tutkintoon ja yli 3000 tutkinnon osaan. On enemmän kuin todennäköistä, että tästä tarjonnasta löytyy juuri sinullekin sopivat tutkinnon osat ja samalla koko tutkinto, jotka vastaavat osaamistavoitteistasi.
Tekemällä oppiminen on prosessi
Parasta oppisopimuksessa on käytännönläheinen tapa hankkia osaamista työtehtäviä tekemällä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että työsi tekeminen on yhtä kuin oppiminen. Työ opettaa tekijäänsä, mutta vain jos tekijänä toimit tietoisesti itseäsi kehittäen ja eri työelämän taitojasi kehittäen. Oppiminen ei ole työn tekemisen sivutuote oppisopimuskoulutuksessa, vaan oppisopimusopiskelijana opiskelet päätoimisesti oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmasi (HOKS) mukaisesti työpaikalla nimetyn ammattilaisen ohjauksessa. Oppisopimus on työpaikalla järjestettävää koulutusta, jota täydennetään tarvittaessa muilla osaamisen hankkimisen tavoilla, jos et voi hankkia tutkinnon perusteiden mukaista osaamista työtehtäviä tekemällä. Näitä taitoja kehität esim. koulutuspäivillä koulutuksen järjestäjän opetustiloissa ja ohjatuilla verkko-opinnoilla. Mitä, milloin, missä ja miten opiskelet, sovitaan sinun HOKSissa osaamisen kehittämisen tarpeiden mukaan.
Huomaathan, että elämän, työn ja opiskelun yhdistäminen vaatii aina suunnittelua, tahtoa tavoitteen saavuttamiseen sekä sitoutumista. Oppisopimuskoulutuksessa sinulla on ensisijainen vastuu omista opinnoistasi. Vaikka oppiminen pääosin tapahtuu työtä tekemällä, et voi tuudittautua vain siihen. Tieto ohjaa toimintaasi, ja tunnistetut osaamisesi kapeikot edellyttävät sinulta tiedon hankintaa, tiedon soveltamista, omaehtoista käsittelyä, uuden ymmärryksen ja toimintamallien testaamista ja käyttöönottoa sekä erityisesti oman toiminnan arviointia. Tuloksellinen oppiminen on muutakin kuin osallistumista. Aktiivinen, kehittävä työote ja halu oppia vahvistavat ammatillista identiteettiäsi ja itseluottamustasi. Kehittymisesi vaikutukset näkyvät kokonaisvaltaisesti vahvistuneena ammattitaitona, muutoskyvykkyytenä ja kehittymishalukkuutena. Kiitos suunnitelmallisen ja ohjatun oppisopimusprosessin.
Oppisopimuksella opiskelu on taloudellisesti tuettua
Lopuksi muistutan sinua vielä työsuhteen hyödyistä ja taloudellisista etuuksista oppisopimuskoulutuksessa. Oppisopimuskoulutuksen toteuttaminen edellyttää itse asiassa kahta sopimusta. Sinä ja työnantajasi sovitte oppisopimuksella määräaikaisesta työsuhteellisesta opiskelusta sekä koulutuksen järjestäjä ja työnantajasi sopivat työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta. Työnantajasi panostaa sinuun, koska haluaa tukea ammatillista kehittymistäsi solmimalla oppisopimuksen. Keskeisin taloudellinen etusi on, että oppisopimuskoulutuksessa työnantajasi maksaa sinulle palkan.
Lisäksi oppisopimusta solmittaessa sovitaan työnantajan, sinun ja koulutuksen järjestäjän kanssa opintososiaalisista etuuksista ja niihin oikeuttavista ehdoista sekä työnantajalle maksettavasta koulutuskorvauksesta. Saat lisätietoja oppisopimuksesta ja opintososiaalisista etuuksista osoitteesta www.oppisopimus.fi.
Eikös laiteta sinullekin oppisopimus? Jos ja kun olet kiinnostunut oppisopimuskoulutuksesta itsellesi tai yrityksen henkilöstölle, ole yhteydessä Taitotaloon, asiakaspalvelu@taitotalo.fi, p. 010 80 80 90 tai oman paikkakuntasi ammatilliseen koulutuksen järjestäjään.
Ylpeänä oppisopimustoimijana 100-vuotista oppisopimuskoulutusta kunnioittaen
Jouni Kyllönen
pedagoginen päällikkö, Taitotalo
Suomen Oppisopimusosaajat ry, hallituksen jäsen
Kirjoittaja toimii Taitotalossa pedagogisena päällikkönä. Hän on ammatillisen koulutuksen asiantuntija ja moniottelija, joka hengittää ammatillisia tutkintoja ja elää osaamisen kehittämisestä. Hänen tehtävänään on uudistaa, kehittää ja samalla varmistaa ammatillisen koulutuksen toimeenpanoa yhteistyössä koko henkilöstön kanssa.