27.5.2024
Rakentaminen itsessään on vain osa toimialan merkityksestä. Kun mukaan lasketaan kiinteistöala, suunnittelu, kuljetukset, viranomaistoiminnot ja niin eteenpäin, rakennetun ympäristön hyväksi tehdään noin 540 000 henkilötyövuotta. Tämä osa on Suomen työllisistä 2,6 miljoonasta ihmisestä peräti 20 %. Eikä tässä vielä kaikki, sillä työn lisäksi rakentamiseen tarvitaan paljon myös tavaraa. Suomessa tehdyistä investoinneista rakentamisen osuus on käsittämättömän suuri, eli noin 60 %. Suomen kansallisvarallisuudesta on yli 80 % kiinni rakennetussa ympäristössä.
Myös Suomen energiakulutuksesta rakennukset ja rakentaminen kattavat noin 45 % ja kasvihuonepäästöistä noin 38 %. Vaikka liikenteestä ja sähköautoista puhutaan enemmän kuin rakentamisesta, liikenteen osuus on alle 20 % kasvihuonepäästöistä. Myös rakennusjätteiden osuus on nykyisin suuri. Kierrätyksessä paljon kehitettävää.
Rakentaminen heiluttaa siis koko Suomen taloutta. Rahamme ovat sanan mukaisesti kiinni rakennuksissa. Tähän peilaten rakentaminen, korjausrakentaminen ja kiinteistöjen hoito saavat yllättävän vähän painoarvoa. Tämä koskee sekä yksityishenkilöitä että työelämän edustajia. Käytämme yksityiselämässäkin pääosan rahoistamme asumiseen. Merkittävin varallisuutemme on usein omistusasunto.
Nyt olisi erinomainen hetki sijoittaa oman omaisuutemme peruskorjaamiseen ja uusiin investointeihin. Tekijöitä olisi hyvin tarjolla, ja hintataso on normalisoitunut. Korkotasokin on maltillinen, vaikka nollakorkoon tottuneena sitä kauhistelemmekin.
Rakennusalalla on töitä jatkossakin, eikä tekoäly rakenna taloja. Osaamisvaatimukset kyllä kasvavat, ja tekoälykin tehostaa ehkä logistiikkaa ja auttaa suunnittelussa. Alan vaihdon sijasta nyt kannattaa panostaa oman osaamisen kehittämiseen, eli siinä on toinen hyvä investointikohde.
(Faktoja noukittu raportista Rakennetun omaisuuden tila 2023, RT.fi ja Sitran selvityksiä 39.)
Kari Kaihonen työskentelee Taitotalossa toimialajohtajana. Hän vastaa kiinteistö- ja rakennustekniikan koulutuksista.