5.4.2023
Koulutusyhteistyö Taitotalon kanssa tukee Sivinaa osaamisen kehittämisessä ja johtamisessa.
Espoolainen diplomi-insinööri Pasi Pietilä perusti Sivinan 26 vuotta sitten. Asuminen Englannissa ja MBA-opinnot vaikuttivat yritysideaan. Englannissa Pasi tutustui paikalliseen palvelukulttuuriin ja samoihin aikoihin Suomessa tuli kokeilumielessä käyttöön kotitalousvähennys.
– Kun valitsee yritykselleen toimialan, josta on maailmalla toimivia malleja, ei voi mennä paljoa pieleen, Pasi sanoo.
Sivina tarjoaa kotisiivousta, kotipalveluita ja kotihoitoa yksityisille ja kunta-asiakkaille. Liikevaihdosta suuri osa tulee kotisiivouksista, mutta yhtiön tavoitteena on laajentaa palveluvalikoimaa kuntapalveluissa.
– Reilu vuosi sitten Sivina osti Hoivanet Oy:n, jonka jälkeen kuntapalvelulaskutus on tuplaantunut, Pasi sanoo.
Sivina on osa toimitusjohtajan lapsuutta
Suomalaisten kotien apuna toimiva Sivina on edelleen Pietilöiden omistuksessa, ja yhtiön toimitusjohtajana toimii Pasin tytär Iina Voipio.
– On palkitsevaa, että perhe on mukana. On hienoa nähdä jatkuvuutta, Pasi sanoo.
Iinan ollessa lapsi Sivinan toimisto oli lähellä ala-astetta, jota Iina kävi. 32-vuotias Iina muistaa katsoneensa toimiston ikkunoista usein, onko isä töissä. Pikkuinen Iina oli tuttu näky isänsä työpaikalla. Ennen kuin Sivinalla oli omaa toimistoa, alakouluikäinen Iina juoksenteli toimistohotellin käytävillä.
”Motivoitunut ja tyytyväinen työntekijä on paras kilpailuetu”
Sivinalla on Suomen suurimmissa kaupungeissa 12 toimipistettä ja noin 200 työntekijää. Jos mukaan laskee keikkatyöntekijät, henkilöstöä on liki 400. Koska työntekijät, palveluvastaavat ja esihenkilöt ovat totta kai taustoiltaan ja työkokemukseltaan erilaisia, Sivina satsaa henkilöstön perehdyttämiseen, kouluttamiseen ja osaamisen kehittämiseen.
Vuonna 2018 Sivina solmi koulutusyhteistyöstä kumppanuussopimuksen Suomen suurimman aikuiskouluttajan Taitotalon kanssa. Taitotalon koulutustarjonta on Sivinalle juuri sopiva. Sen valikoimasta löytyy koulutuksia puhtaus- sekä sosiaali- ja terveysalalle. Lisäksi palveluvastaavina työskentelevät esihenkilöt opiskelevat Taitotalossa lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Pasi ja Iina ovat koulutuskumppanuuteen tyytyväisiä, sillä henkilöstön osaamisen kehittäminen on heidän mielestään erittäin tärkeää.
Kumppanuus Taitotalon kanssa on auttanut henkilöstön osaamisen kehittämisessä ja laadukkaiden palveluiden tuottamisessa. Yksi Sivinan arvoista on kehittyminen, eikä sillä tarkoiteta pelkästään liikevaihdon ja voiton kehittymistä, vaan myös ihmisten kehittymistä.
– Motivoitunut ja tyytyväinen työntekijä on paras kilpailuetu, Pasi sanoo.
Työssä oppii käytännön ja koulussa teorian – ”On tärkeää, että perehdyttäjät tietävät, miten huomioida erilaiset oppijat”
Iina on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Lisäksi hän on opiskellut työn ohessa Taitotalossa lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Iina kertoo, että parasta lähiesimiestyön ammattitutkinto-opinnoissa oli se, että koulutuksessa pääsi kuulemaan eri yrityksistä tulevien opiskelukavereiden kokemuksia. Samasta asiasta Iina saa jatkuvasti positiivista palautetta koulutukseen osallistuvilta Sivinan esihenkilöiltä.
– Totta kai jokaisessa organisaatiossa on omat haasteensa, mutta osa haasteista on universaaleja. Kun työskennellään ihmisten kanssa, niin samoja kokemuksia löytyy, Iina sanoo.
Sivinassa ajatellaan, että perehdytys ja sisäinen koulutus opettavat uusille työntekijöille tarvittavan käytännön osaamisen ja että Taitotalo puolestaan kouluttaa uusille tarvittavan teoriatiedon. Sivinalla on esimerkiksi käytössä värikoodit, joiden avulla työntekijät tietävät, millä välineillä ja aineilla siivotaan mitäkin. Lisäksi työ on pääsääntöisesti parityötä, joten työn oppii helposti käytännössä.
– Perehdytysmallissamme kerrotaan, mitä pesuainetta käytetään. Taitotalon koulutuksissa syvennytään siihen, miten pesuaine toimii. Teoria auttaa ymmärtämään käytäntöä, Iina sanoo.
Selkeistä toimintamalleista huolimatta erilaiset TäsmäKoulutukset täydentävät henkilöstön osaamista. Sivina tarjoaakin työntekijöilleen Taitotalon järjestämää lisäkoulutusta, esimerkiksi ikkunoiden pesusta. Kaikki perehdyttäjinä toimivat henkilöt on koulutettu Taitotalossa.
– On tärkeää, että perehdyttäjät tietävät esimerkiksi, miten huomioida erilaiset oppijat, Pasi sanoo.
”Sosiaalinen puoli on läsnä kaikissa palveluissamme”
Sivinan tulevaisuuden Iina ja Pasi näkevät valoisana. Puhtaus- ja sote-aloilla on töitä. Siivoojia tai kotihoitajia tuskin korvataan hetkeen roboteilla. Ja koska työtä tehdään ihmisten kodeissa, esimerkiksi hyvä kielitaito ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Yhteiskuntavastuuta Sivina kantaa työllistämällä Ukrainasta Suomeen tulleita ihmisiä.
Valtaosa Sivinan asiakkaista on vanhuksia, ja he kaipaavat myös sosiaalista yhteyttä ja keskusteluseuraa. Hyvät asiakassuhteet ovatkin Sivinan toiminnan ytimessä. Asiakkaiden kanssa kommunikoidaan ja pyritään hyvään vuorovaikutukseen.
– Sosiaalinen puoli on läsnä kaikissa palveluissamme, Iina sanoo.
Tällä hetkellä Sivinan liiketoimintaan vaikuttavat eniten 60 prosentin kotitalousvähennys ja se, että senioriasiakkaat saavat ostaa ALV:itonta palvelua.
– Toivottavasti verovähennyksen taso pysyy, sillä se antaa kotitalouksille ostovoimaa. Ja toivottavasti yhteiskunta tukee jatkossakin vanhuksia ja lapsiperheitä arjessa, Pasi sanoo.
Työntekijän päivän on oltava järkevä
Sivinassa on paljon pitkiä työsuhteita. Se, että työntekijät viihtyvät, on merkittävää. Pasi ja Iina iloitsevat jokaisesta pitkään Sivinassa työskennelleestä ihmisestä.
– Eräs työntekijä on esimerkiksi ollut meillä jo 18 vuotta erilaisissa tehtävissä, Pasi sanoo.
Sivinassa ympäristöstä huolehditaan välttämällä turhaa liikkumista. Iina kertoo, että työntekijöitä yritetään rekrytoida kohteiden läheltä.
– Ajattelemme, että työntekijän päivän on oltava järkevä, eli että töihin ei tarvitsisi kulkea toiselle puolelle kaupunkia, Iina sanoo.
Lisäksi Sivinan käyttämät pesuaineet ovat ekologisia ja ympäristöystävällisiä.
Koulutusyhteistyö lisää osaamista
Puhtaus- ja sote-alalla ajan hermolla pysyminen on elintärkeää. Sivina kehittääkin jatkuvasti palveluitaan ja henkilöstöään. Oikeanlaisten ja vahvojen kumppaneiden, kuten Taitotalon, kanssa osaamisen kehittäminen sujuu. Koulutusyhteistyöllä Sivina saa lisää osaamista, joka näkyy asiakkaille, työntekijöille ja johdolle.
Lähitulevaisuudessa Pasi suunnitteleekin golfaavansa enemmän. Iina sen sijaan aikoo keskittyä koko työuransa ajan jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen.
– Minulla on myös kolme sisarusta, jotka ovat sitoutuneita perheyritykseemme. He ovat Sivinan hallituksessa ja käyttävät omia vahvuuksiaan yhtiömme hyväksi.
Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo
Kuvat: Sivina Oy