Puuilon HR-asiantuntija: ”Työllä on elämässä niin iso rooli, että sen pitää olla merkityksellistä” Taitocase

Puuilo kehitti perehdytysprosessiaan, kun sen yli 70 perehdyttäjää suoritti liiketoiminnan ammattitutkinnosta perehdyttäminen ja työnopastaminen tutkinnon osan (60 osp).

23.1.2023

Puuilo-myymälän julkisivu.

Suomen johtava halpakauppaketju Puuilo tarjoaa henkilöstölleen erilaisia mahdollisuuksia opiskella työn ohessa Puuilo-opistossa. Opistossa on tarjolla Taitotalon kanssa yhteistyössä järjestettyjä opintokokonaisuuksia, joista puuilolaiset voivat valita itselleen sopivia koulutuksia.

Koulutusmyönteinen Puuilo on yksi johtavista toimijoista kasvavilla halpakauppojen markkinoilla. Yhtiöllä on Suomessa yli 30 tavarataloa ja verkkokauppa. Sen tuotevalikoimaan kuuluvat rakennustarvikkeet, työkalut, autotarvikkeet, puutarhatarvikkeet, LVI- ja sähkötarvikkeet, eläintarvikkeet, taloustavarat, elintarvikkeet sekä välineet vapaa-aikaan. Puuilo palvelee erityisesti tee-se-itse-asiakkaita sekä yrityksiä.

– Kasvamme vahvasti, ja uusia puuilolaisia palkataan vuosittain jopa viiteen uuteen myymälään, vuonna 2023 uusia myymälöitä aukeaa kuusi, Puuilon HR-asiantuntija Noora Aaltonen sanoo.

Kahden viimeisen vuoden aikana Puuilo on panostanut mittavasti perehdyttämiseen ja sen parantamiseen. Aaltonen kertoo, että kaikkiin Puuilon toimipaikkoihin on nimetty perehdyttäjät, jotka ovat saaneet tehtäväänsä koulutusta ja valmennusta.

– Perehdyttäjät suorittavat liiketoiminnan ammattitutkinnosta perehdyttäminen ja työnopastus tutkinnon osan. Sen laajuus on 60 osaamispistettä, Aaltonen kertoo.

Perehdyttämiseen liittyvän osatutkinnon opiskelu osoittautui Aaltosen mukaan erittäin onnistuneeksi ratkaisuksi. Koska opiskelijat toimivat perehdyttäjän tehtävässä, he vievät oppimansa heti käytäntöön. Tutkinnon osan suorittamiseen kuuluu tietopuolisen osaamisen kehittämisen lisäksi arjen työssä tehtävä osaamisen näyttö, jossa opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat uusien työntekijöiden perehdyttämisen. Tekemästään perehdyttämisestä he keräävät uusilta työntekijöiltä palautetta, joka auttaa perehdyttäjiä kehittämään omaa osaamistaan edelleen.

Perehdytysosaamiseen kannattaa panostaa

Aaltonen ajattelee, että osatutkinnon opiskelu on hyvä tapa kehittää henkilökunnan osaamista. Tutkinnon osan opiskelu kestää yleensä 4–5 kuukautta, joten osaaminen kasvaa nopeasti. Aaltonen kertoo, että Puuilon tavoitteena on olla kaupan alan paras ja halutuin työnantaja. Se on mahdollista vain osaavan ja motivoituneen henkilöstön tekemänä. Perehdytysosaamiseen panostaminen luo selkeää kilpailuetua.

Perehdyttäminen ja työnopastus tutkinnon osan opiskelu kasvattaa myös työpaikkaohjaajina toimivien henkilöiden ohjausosaamista.

– Opinnot ovat käytännönläheisiä ja niissä keskitytään nimenomaan arjen perehdyttämiseen, Aaltonen sanoo.

Koulutuksen käyneet perehdyttäjät kokivat koulutuksen tukevan heidän työtään. Aaltosen mukaan se, että henkilöstö kokee koulutuksen hyödylliseksi, on tärkeää. Perehdyttämisen merkitys on suuri, koska se vaikuttaa työnantajamielikuvaan ja määrittelee, millaisen alun työsuhde saa. Aaltonen ajattelee, että perehdytysosaamista kannattaa kasvattaa määrätietoisesti.

– Koulutuksessa käsitellään ihmisten erilaisuutta ja käyttäytymistä, perehdyttämisen roolia, oppimista ja työsuhteeseen liittyviä lakisääteisiä asioita.

Noora Aaltonen seisoo Puuilon myymälässä hyllyn edessä. Noora hymyilee ja hänellä on punaiset hiukset ja musta huppari.
Noora Aaltonen työskentelee Puuilossa HR-asiantuntijana.

Osatutkinnon opiskelu innosti hakemaan lisäopintoihin

Sen lisäksi, että perehdyttäjät kokivat koulutuksen hyödylliseksi, myös perehdytettäviltä kerätty palaute oli positiivista.

– Osatutkintokoulutuksella perehdyttämisestämme tuli laadukasta.

Osatutkinnon suorittaminen innosti henkilökuntaa hakeutumaan myös lisäopintoihin, ja Puuilo-opistoon tulikin syksyllä ennätysmäärä hakemuksia. Perehdyttämisopinnot antoivat virtaa, ja opintoihin osallistuneet halusivat jatkaa osaamisensa kehittämistä. Puuilo-opistossa on tarjolla liiketoiminnan perus- ja ammattitutkinto, lähiesimiestyön ammattitutkinto ja liiketoiminnan erikoisammattitutkinto.

– Kaupan alalla työskentelee paljon ihmisiä, joilla on runsaasti osaamista ja kokemusta, mutta ei välttämättä suoritettuja tutkintoja. Kannustamalla opiskelemaan viestimme henkilöstöllemme, että välitämme heistä. Haluamme kehittää heidän osaamistaan, ja luoda sitä kautta myös pidemmän aikavälin urapolkuja.

Puuilo-opistossa tarjolla olevien tutkintojen suorittaminen antaa hakukelpoisuuden korkeakouluihin, jonne pääsy voi olla osalla työntekijöistä pidemmän aikavälin tavoitteena.  Aaltonen suosittelee henkilöstölle lämpimästi opiskelua työn ohessa, koska silloin oma ammatillinen osaaminen kehittyy eri näkökulmista. Hän kertoo itse oppineensa esihenkilö- ja HR-työssä, että ihmisellä on työroolista riippumatta halu oppia uutta.

– Ei tarvitse työskennellä johtajana, että työssä voi kokea oppimisen ja onnistumisen iloa. Kaikki tarjoamamme koulutukset lisäävät ymmärrystä liiketoiminnasta.

Taitotalolaiset ymmärtävät ja osaavat kehittää liiketoimintaa

Koulutusyhteistyössä Taitotalon kanssa on tärkeää, että Taitotalon kouluttajilla on kokemusta vähittäiskaupan alalta. Yhteistyö toimii, koska oppilaitoksen edustajat ymmärtävät ja osaavat kehittää Puuilon liiketoimintaa.

– Meillä on yhteinen tahtotila, joka muuttuu koulutusyhteistyöllä käytännöksi.

Suomen suurimpana ammatillisena aikuiskouluttajana Taitotalo pystyy tarjoamaan Puuilon tarpeisiin koulutusta monialaisesti. Seuraavaksi yhteistyötä laajennetaan logistiikan koulutuksiin, joissa tavoitteena on lisätä henkilöstön osaamista muun muassa tavaran vastaanotossa ja oikeissa käsittelytavoissa.

Aaltonen on työskennellyt Puuilossa reilut kolme vuotta. Ennen HR-asiantuntijan tehtävää hän työskenteli Lempäälän myymälän myymäläpäällikkönä. Yhteistyötä Taitotalon kanssa Aaltonen on tehnyt koko Puuilo-uransa ajan.

– Kun työskentelin myymäläpäällikkönä, myymälähenkilöstöni opiskeli Taitotalossa, ja arvioin opiskelijoiden näyttöjä.

Puuilo-myymälässä asiakas on menossa kassalle ostoskärryjen kanssa. Ostoskärryissä on iso Puuilo-logo.
Puuilo on yksi Suomen johtavista toimijoista kasvavilla halpakauppojen markkinoilla. Sen tuotevalikoimaan kuuluvat rakennustarvikkeet, työkalut, autotarvikkeet, puutarhatarvikkeet, LVI- ja sähkötarvikkeet, eläintarvikkeet, taloustavarat, elintarvikkeet sekä välineet vapaa-aikaan.

Motivaatio on työhyvinvointitekijä

HR-asiantuntijan roolissa Aaltonen kehittää osaamista ja työnantajamielikuvaa. Hän ajattelee onnistuneensa työssään silloin, kun hän saa suoraan henkilöstöltä palautetta työstään.

– Myös rakentava palaute on tervetullutta ja tärkeää.

Puuilolla on matala organisaatiohierarkia. Yhtiön käytössä on esimerkiksi keskustelukanava, jossa keskusteluun voi osallistua koko henkilökunta.

– Jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa omaan työhönsä.

Aaltonen työskentelee sen eteen, että henkilöstö on motivoitunutta. Puuilon arvot ovat omaleimaisuus, säästeliäisyys, päättäväisyys, ilo ja kunnollisuus. Arvojen taustalla on ajatus, että motivoitunut ja hyvinvoiva henkilökunta on työnantajalle arvokasta ja kilpailuetu.

Koulutusmahdollisuudet lisäävät kaupan alan veto- ja pitovoimaa

Aaltonen ajattelee, että työn ohessa tarjottavat koulutusmahdollisuudet voisivat olla yksi ratkaisu kaupan alan veto- ja pitovoimahaasteeseen. Erityisesti pääkaupunkiseudulla henkilökunnan vaihtuvuus on suurta, on löydettävä uusia keinoja motivoida ja sitouttaa ihmisiä.

– Työllä on elämässä niin iso rooli, että sen pitää olla merkityksellistä.

Tulevaisuudessa Puuilo panostaa entistä enemmän myös johtamisosaamisen kehittämiseen. Kaupan alalla perusvoima ovat ihmiset, jotka tekevät arjessa työtä asiakkaiden hyväksi. Esihenkilötyön tulee tukea tätä tekemistä. Onnistunut johtamis- ja esihenkilötyö puolestaan edellyttää laadukasta henkilöstötyötä läpi organisaation kaikkien toimintojen.

– On oltava pulssilla, tunnistettava haasteet, kuunneltava, luettava kenttää ja ihmisiä. Jos henkilöstö jää etäiseksi, oikeaan suuntaan kehittäminen on vaikeaa.

HR on strateginen kumppani, joka palvelee liiketoimintaa

Puuilossa HR on lähellä myymälätoimintoja, mikä mahdollistaa sen, että HR on aidosti strateginen kumppani, joka palvelee liiketoimintaa. Puuilolla on 36 myymälää ja myymähenkilökuntaa on yli 800.  Aaltoselle voi koska tahansa soittaa kuka tahansa ja mistä tahansa myymälästä, ja hänen on oltava kartalla siitä, mitä arjen työssä tapahtuu. Kun HR on ajan tasalla, tieto kulkee henkilöstön ja johdon välillä oikea-aikaisesti molempiin suuntiin.

– Pienillä asioilla, jotka sujuvoittavat arkea, on tosi iso merkitys.

Aaltosen HR-ideologian keskiössä on ihmisten valmentaminen oikeaan suuntaan. Hyvät yhteistyökumppanit sujuvoittavat Aaltosen työtä.

– Ilman Taitotalon ja Puuilon kumppanuutta moni kaupan alan ammattilainen jäisi ilman koulutusta, Aaltonen sanoo.

 

Teksti: Johanna Rautio, Taitotalo
Kuvat: Puuilo Oy