1.2.2022
Taitotalo syntyi, kun AEL ja Amiedu yhdistyivät. Leena ja Tiina tulivat töihin Ammattienedistämislaitossäätiö AEL sr:ään vuoden 1991 keväällä. Kaksoset ovat työskennelleet saman työnantajan palveluksessa yli kolmekymmentä vuotta.
– Tulimme molemmat töihin postitukseen, mutta Tiina palasi sieltä vielä hetkeksi lukioon tekemään ylioppilaskirjoitukset loppuun, Leena kertoo.
Ensisilmäyksellä Tiinaa ja Leenaa ei arvaisi identtisiksi kaksosiksi. Leenalla on pitkät punaiset hiukset, ja Tiinalla on lyhyt musta tukka.
– Lapsena äiti puki meille eriväriset vaatteet, jotta isä erottaisi meidät. Leenalla oli punaiset vaatteet ja minulla siniset, Tiina sanoo.
– Ja meillä oli kirjainkaulakorut. Tiinalla oli kaulassa T ja minulla L, Leena jatkaa.
Lähisukulaisten kanssa samassa työpaikassa
Myös kaksosten äiti Tuula Nikulainen työskenteli AEL:ssä. Hän aloitti työuransa vuonna 1982 siistijänä, myöhemmin Nikulaisesta tuli siivoojien kymppi. Siivouksen ulkoistamisen yhteydessä Nikulainen siirrettiin kurssitoimistoon aulaemännän tehtäviin, joissa hän toimi pari vuotta. Tämän jälkeen Nikulainen jatkoi työuraansa monistamossa vuodesta 1995 alkaen aina eläkkeelle jäämiseensä asti.
Varhaisimmat muistot kaksosilla on AEL:stä jo 80-luvulta.
– 1985 olimme äidin mukana töissä tekemässä taksvärkkipäivää, Tiina muistelee.
– Ja vuosien 1988, 1989 ja 1990 kesät olimme jo kesätöissä, Leena kertoo.
Tyttöjen äiti jäi eläkkeelle vuonna 2013. Siihen saakka he kaikki kolme työskentelivät samassa työpaikassa.
– Äiti ehti työskennellä 30 vuotta AEL:ssä. Jos me jäämme Taitotalosta eläkkeelle, meidän työuriemme pituudeksi tulee 45 vuotta, Leena ja Tiina laskevat.
Hyvä maine ansaitaan hyvällä työllä
Kesätöiden jälkeen kaksoset tunnettiin AEL:ssä tehokkaina ja huolellisina työmyyrinä.
– Jostain syystä saimme maineen työhön tarttuvana kaksikkona, Tiina kertoo.
Vaikka Leena ja Tiina tulivat alun perin töihin äitinsä kautta, hyvän työntekijän maineensa he ansaitsivat itse. Tyttöjen äiti kuuli usein, että on tuonut hienot tytöt töihin. Siihen tuleeko hyvä työmoraali selkärangasta vai kasvatuksesta, kukaan kolmikosta ei ole osannut vastata.
Tiinan palattua kirjoittamaan ylioppilaskirjoitukset loppuun Leena jäi postitukseen töihin. Hän toimi sisälähettinä vuoden, kunnes halusi vaihtaa työtehtäviään. Leenan toive ruveta AEL:n ääneksi kuultiin. Hän pääsi vaihteenhoitajaksi kurssitoimistoon ja antoi äänensä AEL:n vaihteelle.
– Halusin AEL:n ääneksi. Työskentelin vaihteessa viisitoista vuotta, Leena sanoo.
Jotain samaa meissä on
Kun Tiina palasi marraskuussa 1991 töihin, hän ryhtyi tekemään kurssitodistuksia.
– Tein todistuksia kymmenen vuotta, Tiina sanoo.
Vaikka Tiinan ja Leenan päätyötehtävät olivat erilaisia, tytöt pystyivät tuuraamaan toisiaan. Vuonna 1992 kaksoset olivat vielä kovin samannäköisiä. Eräs johdon sihteeri kutsuikin kaksosia Tiinaleenaksi, eikä opetellut tunnistamaan heitä lainkaan. Talon sisällä vitsailtiin, että kurssitoimistossa ei koskaan tiedä, kumpi siellä on, Tiina vai Leena. Työt puhelinvaihteessa ja tyttöjen samalta kuulostavat äänet aiheuttivat myös sen, että soittaja saattoi jatkaa Leenan kanssa aloittamaansa keskustelua sujuvasti Tiinan kanssa.
Nopea ja erittäin tarkka
Työskennellessään todistuksien tekijänä Tiina sai runsaasti kiitosta nopeasti ja tarkasti tehdyistä todistuksista.
– Joskus kouluttaja antoi tehtäväkseni ison nipun todistuksia mennessään ruokatunnille, ja kun hän palasi lounaalta, todistukset odottivat häntä valmiina, Tiina sanoo.
Vuonna 1999 Tiinaa pyydettiin vastaamaan koulutusmateriaaliprosessista. Todistukset, koulutusmateriaalin tilaukset ja valmiin materiaalin kuljetukset olivat Tiinan vastuulla. Tuolloin monistamossa työskenteli kaksi ihmistä. Heistä toinen joutui olemaan pidempään töistä poissa, ja Tiinalle ehdotettiin tuurausta monistamossa. Tiina jäi sille tielle, ja myöhemmin monistamo muuttui digipainoksi.
Rohkeutta on muuttaa mieltänsä
Tiina nimitettiin vuonna 2006 digipainon päälliköksi. Päällikkötehtävässä hän toimi neljä vuotta.
– Henkilöstöjohtaminen oli vaikeaa, enkä kokenut sitä omaksi jutukseni, Tiina sanoo.
Vuonna 2007 Tiina suoritti digitaalipainajan ammattitutkinnon. Hän työskenteli pitkään digipainon pääoperaattorina. Digitalisaation edetessä painotyöt vähenivät, ja vuonna 2016 Tiinasta tuli koulutussuunnittelija.
– Olin jo sopinut liiketoimintaosaston päällikön kanssa meneväni hänen tiimiinsä suunnittelijaksi, mutta teinkin ensin akuutin tuurauksen toisen osaston suunnittelijana, Tiina kertoo.
Kun Tiinalle on tarjottu uusia tehtäviä, hän on suhtautunut niihin mahdollisuutena kokeilla jotakin uutta.
– Työurani on ollut valtavan monipuolinen, Tiina sanoo.
Keskiössä hyvä asiakaskokemus
Leena paljastaa, että oikeastaan hänen työuransa on hieman lyhyempi kuin Tiinan.
– Tein lapset välissä, ja olin yhteensä neljä vuotta poissa työstä, Leena sanoo.
Äitiysvapaiden jälkeen Leena palasi vaihteenhoitajaksi. Hän pääsi työskentelemään myös hotellin respaan. Leenan titteli vaihtui asiakaspalvelusihteeriksi. Vuonna 2007 sähköosasto haki sihteeriä. Leena päätti hakea työtä ja tuli valituksi.
– Pidin asiakaspalvelutyöstä paljon, ja tein pitkään sähköosaston sihteerin työn rinnalla asiakaspalvelua, Leena sanoo.
Leena tunnetaan ystävällisenä ja auttavaisena työkaverina ja ennen kaikkea hänet muistetaan AEL:n avuliaana äänenä. Puhelimessa tehtävä asiakaspalvelu on vaativaa työtä.
– Kaikki mielialat kuuluvat äänestä, Leena sanoo.
Organisaatiouudistuksen yhteydessä Leenasta tuli sähköosaston koulutussuunnittelija.
Siskon kanssa voi puhua kaikesta
Vuoteen 2019 saakka Leena ja Tiina työskentelivät samalla kampuksella.
– Vaikka työskentelimme eri rakennuksissa, vietimme yhteiset tauot ja ruokatunnit, Tiina kertoo.
– Meillä oli tapana tehdä päivittäinen lounaskävely kampuksen ympäri, Leena jatkaa.
Maailmanlaajuinen pandemiatilanne teki koulutussuunnittelijan työstä lähes sataprosenttisesti etätyötä. Kaksoset ovat vähintään kerran päivässä yhteydessä toisiinsa Teamsin välityksellä. He sparrailevat yhdessä työasioita. Molemmat vakuuttavat, että siskon kanssa on kiva olla samassa työpaikassa.
– Voi puhua rennosti mistä tahansa, Tiina sanoo.
Sisko ei petä koskaan
Leena ja Tiina ovat perhekeskeisiä. Ennen koronaa he viettivät juhlapyhät yhdessä. Kolme vuotta kaksosia vanhempi isosisko Jaana työskentelee päiväkodin johtajana.
– Olemme kaikki läheisiä, mutta Jaana on monesti sanonut meille, että helppoahan meillä on, kun meillä on toisemme, Leena sanoo.
Kaksosten lapsuudenkoti on Vantaalla Pähkinärinteessä. Äiti huolehti, että tytöt pääsivät samalle luokalle kouluun. Siskon tuki ja turva on kantanut pitkälle. Tiina ja Leena eivät osaa kuvitella, mitä tapahtuisi, jos toinen heistä päättäisi vaihtaa työpaikkaa.
– Ehkä iän myötä osaisimme olla eri paikoissa töissä, Leena miettii.
Sisko on Tiinan mielestä työkaveri, joka ei petä koskaan.
– Olemme olleet ala-asteen, yläasteen ja lukion samalla luokalla ja sen jälkeen työskennelleet 30 vuotta samalla työpaikalla, Tiina sanoo.
Sisko on aina oikeassa
Siskokset kuvailevat itseään ja toisiaan tyypillisiksi oinaiksi.
– Olemme olevinamme kaikessa oikeassa, siskokset naurahtavat.
Kaikessa identtiset kaksosetkaan eivät ole toistensa kopioita. Leena tapasi miehensä jo lukiossa ja on ollut naimisissa 30 vuotta. Leena nauttii perhe-elämästä maaseudulla Vihdissä. Tiina harrastaa golfia ja viihtyy kaupunkiympäristössä Pähkinärinteessä. Tiinalla ei ole lapsia, ja hän meni naimisiin 2013.
Kaksosuuteen liittyviä yliluonnollisia myyttejä siskokset eivät allekirjoita. Kerran he tosin ovat ostaneet täysin eri kaupunkien toreilta täysin samanlaiset laukut täsmälleen samaan aikaan toisistaan tietämättä. Ja usein toinen heistä ajattelee laittavansa toiselle viestin, mutta toiselta tuleekin juuri silloin viesti.
– Olemme aina toistemme puolella, Leena sanoo.
Muistot luovat yhteenkuuluvuutta
Sekä Leena että Tiina ovat Taitotalosta ylpeitä.
– On hienoa olla töissä Taitotalossa. Olemme työnantajamme brändistä ja imagosta ylpeitä, siskokset toteavat.
Kolmekymmentävuotinen työura saman työnantajan palveluksessa tuntuu siskoksista nostalgiselta.
– Vaikka näin pitkällä työhistorialla suhde työpaikan rakennuksiinkin on nostalginen, työkaverit tekevät työyhteisön ja luovat yhteenkuuluvuuden tunteen, Leena sanoo.
Kaksoset jakavat tunteen, että Taitotalossa arvostetaan työntekijöitä. He ovat esimerkkejä siitä, miten työntekijöille annetaan mahdollisuus kehittää itseään ja edetä urallaan.
– Kerran eräs entinen johtaja kutsui minua hiomattomaksi timantiksi ja sanoi, että jos minulle antaa projektin, voi olla varma, että se ei jää tekemättä, Tiina sanoo.
Leena muistelee asiakkailta saamiaan lukuisia positiivisia palautteita:
– Asiakaslähtöisyys on kaiken A ja O. On oltava ystävällinen, tarkka ja nopea, Leena sanoo.
Vaikka maailma muuttuu, lämmin suhde työnantajaan pysyy
Kolmessakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut melkoisesti. Työuran alkuvuosina kaksosia pyydettiin erilaisiin tehtäviin.
– Meidät haluttiin esimerkiksi messuosastolle samanlaisissa vaatteissa, Tiina sanoo.
– Ja muinoin pikkujouluihin tehtiin Hohto-elokuvasta mukaelma. Totta kai meitä pyydettiin näyttelemään elokuvan kuuluisia kaksosia, Leena jatkaa.
Leena ja Tiina ovat iloisia, että viime aikoina Taitotaloon on palkattu uusia nuoria suunnittelijoita, jotka ovat innoissaan työstään. Tiina lohduttaa, että jos välillä tuntuu siltä, että ei osaa jotakin asiaa, niin vuonna 1991, kun hän alkoi tehdä todistuksia, hän ei ollut ikinä edes avannut tietokonetta.
– Taitotalo on hyvä työnantaja, joka kouluttaa työntekijöitään, siskokset sanovat.
Työssä pärjää asiakaslähtöisellä ja ystävällisellä asenteella.
– Silloin saa varmasti itsekin apua, kun sitä tarvitsee, siskokset uskovat.
