Taitotalo ja Aida Educare Oy solmivat yhteistyösopimuksen varhaiskasvatuksen tilauskoulutuksesta Uutinen

Sopimuksen myötä Aida Educare Oy tuo Kiinasta opiskelijoita Suomeen suorittamaan tilauskoulutuksena Taitotalossa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalan.

23.1.2025

Aida Educare ja Taitotalo

Aida Educare Oy tunnetaan myös nimellä Finnish Education Learning and Development Centre.

Koulutusryhmän on suunniteltu aloittavan syksyllä 2025. Kiinalaiset opiskelijat osallistuvat Taitotalon järjestämään koulutukseen suomen kielellä. Valmistuttuaan opiskelijoiden on tarkoitus työllistyä Suomeen.

– Tavoitteenamme on nostaa ammatillisen koulutuksen asemaa Kiinassa. Tähän mennessä kiinalaiset vanhemmat eivät ole pitäneet ammatillista koulutusta yhtä arvokkaana kuin akateemista koulutusta, Finnish Education Learning and Development Centren perustaja Jin Muranen sanoo.

– Lisäksi haluamme myös tarjota ulkomaisille opiskelijoille erilaisen urapolun ja elämäntyylin sekä samalla edistää suomalaisen koulutuksen vientiä Kiinaan ja maailmalle, Muranen jatkaa.

Jin Muranen on edistänyt suomalaista koulutusta Kiinassa yli 20 vuoden ajan. Hän on erikoistunut ympäristökasvatukseen. Hänellä Suomessa päiväkotiliiketoimintaa, joka painottuu luonto- ja ympäristökasvatukseen, ja tarjoaa opiskelijoille työelämässä oppimisen mahdollisuuksia. 

Opiskelijoiden soveltuvuus ja kielitaito varmistetaan ennen koulutusta

Opiskelijat valitaan koulutukseen soveltuvuus- ja kielitesteillä. Koulutukseen valitut opiskelijat osallistuvat suomen kielen koulutukseen ennen ammatillisen opintojen aloittamista. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksen aikana opiskelijat jatkavat suomen kielen opintoja Taitotalossa, jotta heidän kielitaitonsa kehittyy suomalaisen työelämän vaatimalle tasolle.

– Olemme todella iloisia tästä uudesta yhteistyöstä ja sopimuksesta sekä mahdollisuudesta kouluttaa osaavia ammattilaisia Suomeen, Taitotalon toimitusjohtaja Leena Munter toteaa.

Koulutusvienti helpottaa suomalaisten varhaiskasvatuksen työvoimapulaa

Yhteistyösopimuksen avulla Taitotalo ja Aida Educare Oy ovat osaltaan mukana ratkaisemassa varhaiskasvatuksen työvoimapulaa Suomessa. Sopimus edustaa koulutusvientiä, vaikka opiskelijat tulevatkin Suomeen. Aida Educare Oy on virallinen jäsen Opetushallituksen ylläpitämässä Education Finland -koulutusviennin ohjausfoorumissa.

Kun tämän ryhmän rekrytointi on saatu päätökseen, Aida Educare Oy:llä on tarkoitus käynnistää lisää ammatillisen koulutuksen ohjelmia. Ammattialat valitaan Suomen työmarkkinoiden tarpeiden mukaan.

Yläkuvassa oikealla edessä Aida Educare Oy:n ja Finnish Education Learning and Development Centren perustaja Jin Muranen, hänen vieressään Finnish Education Learning and Development Centren kansainvälisten koulutusohjelmien johtaja Yue Liu ja Taitotalon koulutuspäällikkö Reetta Eskola.  
Takarivissä oikealta Taitotalon koulutuspäällikkö Harriet Sandfors, myynti- ja markkinointijohtaja Nuutti Manninen ja toimitusjohtaja Leena Munter.
 

Lisätietoja

Leena Munter, toimitusjohtaja, 050 336 0842, leena.munter@taitotalo.fi 
Nuutti Manninen, myynti- ja markkinointijohtaja, 020 746 1690, nuutti.manninen@taitotalo.fi