Taitotalo nostaa esiin ansioituneita oppisopimustoimijoita oppisopimusviikolla 2024 Uutinen

Hyvää oppisopimusviikkoa! Valtakunnallista oppisopimusviikkoa vietetään vuosittain lokakuun alussa. Osallistumme viikon juhlallisuuksiin muistamalla oppisopimuksessa eri tavoilla ansioituneita henkilöitä ja tahoja.

27.9.2024

Oppisopimusviikko 2024

Oppisopimusviikko on osa Suomen oppisopimusosaajat ry:n toimintaa, jonka tarkoituksena on korostaa oppisopimuksen erinomaisuutta ammatin oppimisen muotona.

Taitotalon vuoden oppisopimusopiskelija 2024 on lähihoitaja Mika Lehtinen, Helsingin kaupunki, Isonniityn ryhmäkoti  

Kuvassa Mika Lehtisen kanssa kouluttajat Saila Markkanen ja Heli Leino-Holmstén.

Mika on ollut itseohjautuva ja ahkera oppisopimusopiskelija, joka on tehnyt paljon itsenäistä selvitystyötä oppiakseen lähihoitajan työn mahdollisimman perusteellisesti. Hän tekee sovitut asiat ajallaan ja kannustaa opiskelukavereitaan. Lisäksi hän puhuu myönteisesti sosiaali- ja terveysalan työstä.  

Työpaikallaan Helsingin kaupungin vammaispalveluiden Isonniityn ryhmäkodissa Mika on aktiivinen, omatoiminen ja innokas työntekijä. Hän on hoitotilanteissa läsnä ja se heijastuu positiivisena vuorovaikutuksen asiakkaisiin päin.  

Olemme lähettäneet Mika Lehtisen Suomen Oppisopimusosaajat ry:n järjestämään valtakunnalliseen kilpailuun ehdolle koko Suomen vuoden oppisopimusopiskelijaksi 2024.  

Vuoden työpaikkaohjaaja 2024 on Merja Virta, Tukena Weturi 

Merja hoitaa laadukkaasti roolinsa hoiva-avustajien työpaikkaohjaajana sekä heidän työnsä arvioijana. Merja on perehtynyt suoritettavien tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin. Hän tuntee työnkuvan päivätoimintakeskus Tukena Weturissa erittäin hyvin ja pystyy välittämään eteenpäin työhön kuuluvia asioita perusteellisesti ja ammattiylpeydellä. Merjan toiminnassa keskeistä on ohjattavan osaamisen varmistaminen. Tästä hyötyvät sekä opiskelija että koulutuksen järjestäjä.

Vuoden oppisopimustyönantaja 2024 on Avarn Security Oy

Vasemmalla Avarn Securityn liiketoimintajohtaja Paavo Lehtonen, HR-asiantuntija Julia Tähtinen sekä Taitotalon asiakkuuspäällikkö Kirsi Silvennoinen.

Avarn Security Oy tekee pitkäjänteistä henkilöstön kehittämistyötä oppisopimuksen avulla. Avarnilla arvostetaan henkilöstön osaamista ja sen kehittämistä. Arvostus ja käytännön toimet tukevat henkilöstön työssä jaksamista ja luovat uramahdollisuuksia yrityksen sisällä. Avarnin oppisopimusmyönteinen kulttuuri ja kehittymisen merkityksen ymmärtäminen vahvistavat yrityksen kilpailukykyä ja työntekijöiden sitoutumista. 

Olemme lähettäneet Avarn Security Oy:n Suomen Oppisopimusosaajat ry:n järjestämään valtakunnalliseen kilpailuun ehdolle koko Suomen vuoden oppisopimustyönantajaksi 2024.  

Taitotalon vuoden oppisopimuskouluttaja 2024 on Heidi Yisrael

Heidi Yisrael.

Sosiaali- ja terveydenhoidon sekä välinehuollon kouluttaja Heidi Yisrael yhdistää syvällisen substanssiosaamisen ja pedagogisen ammattitaidon, mikä näkyy sitoutumisessa oppisopimusopiskelijoiden yksilöllisten opintopolkujen luomiseen. Hänellä on vahva tutkinnon perusteiden osaaminen, laaja kokemus työelämästä sekä kyky hallita monimutkaisia opintopolkuja. Hän yhdistää eri toteutuksia ja ennakoi opiskelijoiden tarpeita pitkällä aikavälillä. Oppisopimusopiskelijat ovat hänen kanssaan hyvissä käsissä.

Onnittelut valituille

Taitotalon rehtori Jarkko Paananen korostaa oppisopimuskoulutuksen merkitystä, sillä se yhdistää työelämän sekä koulutuksen ja tuottaa ammattilaisia yrityksille – ja koko yhteiskunnalle. Paananen toteaa, että oppisopimuskoulutus on tulevaisuuden koulutusmuoto, joka vastaa sekä yksilöiden että yritysten tarpeisiin.

Taitotalon pedagoginen päällikkö Jouni Kyllönen toteaa, että oppisopimusviikkoa tulisi oikeastaan viettää joka viikko. Oppisopimus mahdollistaa ammatillisen kehittymisen osana työn tekemistä ja työyhteisöä ja siksi se on luontevin ja kannustavin tapa opiskella ja saavuttaa ammatti.

Onnittelemme kaikkia valittuja ja toivotamme heille hyvää jatkoa oppisopimuksen parissa sekä onnea valtakunnallisessa oppisopimuskilpailussa.

Valtakunnallisen kilpailun voittajat julkistetaan Suomen oppisopimusosaajien juhlaseminaarissa Oulussa 20.–21.11.2024.