Taitotalon vuoden oppisopimuskouluttaja Heidi Yisrael: Näe koko ihminen, älä pelkkää opiskelijaa Uutinen

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä välinehuollon kouluttaja Heidi Yisrael on valittu Taitotalon vuoden 2024 oppisopimuskouluttajaksi. Taitotalolaiset ehdottavat keskuudestaan vuosittain vuoden oppisopimuskouluttajaa.

2.10.2024

Vuoden oppisopimuskouluttaja 2024 Heidi Yisrael

Asiantuntijoista koostuva raati valitsee ja julkaisee voittajan valtakunnallisella oppisopimusviikolla, jota vietetään tänä vuonna 30.9.–6.10.2024.

Heidi Yisrael on työskennellyt Taitotalossa ja sitä edeltäneessä organisaatiossa vuodesta 2008. Alun perin kätilönä työskennellyt Heidi siirtyi koulutusalalle, kun hän huomasi avoimen kouluttajan tehtävän, jossa vaatimuksena oli hygienia- ja aseptiikkaosaaminen.

– Jo potilastyössä minua kiinnosti opettaminen ja ohjaaminen, ja opetustyö tuntuikin heti sopivalta ja kiinnostavalta työltä, Heidi sanoo.

Nykyään Heidin työtehtäviin kuuluu kouluttamisen lisäksi näyttöjen arviointi, koulutusten suunnittelu, opiskelijoiden ohjaaminen ja opintojen henkilökohtaistaminen. Heidin vastuulla ovat erityisesti oppisopimusopiskelijat ja välinehuoltoalan englannin- ja ruotsinkieliset koulutukset. Lisäksi hän toimii Taitotalon välinehuoltoryhmän kansainvälisyyskoordinaattorina sekä välinehuoltoalan perustutkinnon tuotevastaavana.

Opetusta kolmella kielellä

Heidi viihtyy monipuolisessa työssään Taitotalossa. Kansainväliset projektit ja esimerkiksi ruotsinkieliset opiskelijat tuovat vaihtelua työarkeen. Heidin äidinkieli on ruotsi ja nykyinen kotikieli englanti, joten vaikka opetuskieli olisi suomi, toisinaan Heidi ohjaa ja opastaa opiskelijoita ruotsiksi ja englanniksi. Heidi kertoo, että jos opiskelijan äidinkieli on ruotsi, suomeksi opiskelu voi olla raskasta. Siksi on tärkeää, että ruotsinkieliset opiskelijat saavat ohjausta äidinkielellään.

– Lähityöyhteisöni on huippu. Meillä on hyvä yhteishenki ja täydennämme sekä persoonina että ammatillisesti toistemme osaamista.

Taitotalo on lanseeraamassa ulkomaille vietävää välinehuoltoalan koulutusta. Heidi on suunnitellut koulutukseen englanninkielisen opetusmateriaalin, ja koulutuksen toteutuessa hän toimii kouluttajana.

Työelämäyhteistyö on voimavara

Heidi kertoo, että oppisopimuskouluttajana hänen tehtävänsä ei ole olla opiskelijoille tiedonkaataja, vaan hänen on ymmärrettävä, mitkä asiat opiskelijat oppivat töissä, ja miten heidän tarvitsee täydentää osaamistaan oppilaitoksessa.  

– Opiskelijoiden työyhteisöt ovat valtava voimavara, joissa tapahtuu jatkuvasti oppimista.

Monet välinehuoltoalan työnantajat ovat Heidille entuudestaan tuttuja, mikä helpottaa opiskelijoiden ohjaamista työpaikoilla.

– Kun tuntee työympäristöt ja esihenkilöt, on helppoa sujahtaa ohjaamaan opiskelijaa.

Välinehuoltoalan opiskelijat työllistyvät moniin paikkoihin. Valmistuttuaan he voivat työskennellä esimerkiksi sairaaloissa, eläinklinikoilla, laboratorioissa tai erilaisissa tutkimusyksiköissä. Välinehuoltajan työtä on kaikkialla, missä huolletaan välineitä. Taitotalo on myös alalla tunnettu valtakunnallinen koulutuksen tarjoaja.

– Meillä on opiskelijoita säännöllisesti esimerkiksi Mikkelistä, Vaasasta ja Savonlinnasta.

”On tärkeää nähdä ihminen ja hänen yksilölliset tarpeensa”

Yli 15 vuotta kouluttajana työskennellyt Heidi kuvailee itseään vauhdikkaaksi. Uran alussa sitä, että kaikki eivät opi samalla tavalla eikä aikataululla, oli välillä vaikea hahmottaa. Heidin uran aikana opiskelijakunta on kansainvälistynyt. Lisäksi erilaisten tukitoimien tarve on kasvanut, ja työnantajayhteistyö on lisääntynyt huomattavasti.

Heidin mukaan on tärkeää nähdä ihminen ja hänen yksilölliset tarpeensa. Opintojen henkilökohtaistaminen mahdollistaa sen, että osa opiskelijoista voi valmistua nopeammin ja osa voi opiskella hieman pidempään. Myös erilaisten opiskelumuotojen ja -vaihtoehtojen tarjoaminen on nykyaikaa, esimerkiksi tutkinnon osien opiskelu on tätä päivää.

– Opiskelemalla yksittäisen tutkinnon osan, opiskelija voi hankkia helposti juuri tarvitsemansa osaamisen.

Välinehuoltoala tarvitsee osaajia – ammatillinen koulutus on merkittävää

Heidi korostaa, että ammatillisen koulutuksen rooli on välinehuoltoalalla tärkeä. Alalla on pulaa osaajista. Suuret ikäluokat eläköityvät, ja alalle tarvitaan uusia työntekijöitä. Heidi huomauttaa, että vaikka välinehuoltajan työ ei ole suoraan potilastyötä, välinehuoltajat varmistavat, että instrumentit toimivat ja ovat turvallisia käyttää, mikä on olennainen osa terveydenhuollon sujuvuutta. Heidi kertoo, että viime aikoina alalle on tullut enemmän miehiä. Hän veikkaa sen johtuvan siitä, että välinehuoltajan työhön kuuluu koko ajan enemmän tietotekniikan käyttämistä, esimerkiksi erilaisten toiminnanohjausjärjestelmien käyttäminen on välinehuoltajalle arkipäivää.

Heidi kokee, että Taitotalon joustavuus ja halu kuunnella uusia kehittämisideoita ovat olleet avainasemassa hänen työssä viihtymisessään. Kansainväliset projektit tuovat Heidin työhön vaihtelevuutta ja mielekkyyttä. Ne haastavat häntä kehittämään jatkuvasti osaamistaan.  Nimitys Taitotalon vuoden oppisopimuskouluttajaksi ilahduttaa Heidiä.

– On hienoa, että kollegani ja työnantajani arvostavat opiskelijoiden urapolkujen edistämistä ja välinehuoltoalan tulevaisuuden rakentamista. Olen ylpeä työstäni Taitotalon kouluttajana, Heidi sanoo.

 

Teksti: Johanna Rautio
Kuva: Johanna Katajamäki