Ajoneuvo- ja logistiikka-alan lyhytkoulutukset Taitotalon tapaan

korjaaja auton ääressä
Taitotalossa opiskellaan käytännönläheisesti, joustavasti, rohkeasti ja ennen kaikkea yhdessä

Syvennä osaamistasi joustavasti lyhytkoulutuksilla

Lyhytkoulutuksemme vastaavat täsmätarpeeseen osaamisesi päivittämisessä. Ajoneuvo- ja logistiikka-alalla on esimerkiksi paljon luvanvaraisia töitä, joihin tarvitaan tietty sertifikaatti tai muu lisäkoulutus. Meiltä niitä löytyy.

Katso koulutuksemme ja ilmoittaudu mukaan!

Inspiroidu kokemuksista

Opiskelijatarina
Kun it-alalla työskennellyt 29-vuotias Janne Kahila ei työllistynyt, hän haki Taitotalon ja TE-palveluiden yhteistyössä järjestämään logistiikka-alan koulutukseen.– En saanut töitä, joten päätin kokeilla jotain ihan muuta. Huomasin koulutuksen, jonka tavoitteena oli työllistyminen varastoalalle. Hain ja pääsin koulutukseen, Janne sanoo.
Janne Kahila pakkaa varastossa tuotetta. Hän laittaa pahvilaatikon päälle pakkausteippiä.
Opiskelijatarina
Hän työskentelee Airamilla logistiikkapäällikkönä. Vaikka Janilla on pitkä kokemus logistiikka-alasta, hän haluaa jatkuvasti kehittää itseään. Logistiikka-alalla elää vielä nykyäänkin jossain määrin käsitys, että tutkintoja, koulutusta tai itsensä kehittämistä ei arvosteta, vaan työn oppii parhaiten tekemällä.
Kuvassa Jan Norss varaston etualalla
Opiskelijatarina
– Työnantajani Inex Partners Oy on koulutusmyönteinen, ja oppisopimusten solmiminen on työnantajalleni arkipäivää, kertoo Ojala.Ojalan mukaan hänen oli hieman vaikea löytää itselleen soveltuvaa tutkintoa, koska hänen ammattinsa on varsin ainutlaatuinen.
Banaanimies_pääkuva_jyrki_1361x419