Liiketoiminnan ammattitutkinto, liiketoiminnan palveluiden osaamisalan koulutus kehittää osaamistasi monipuolisissa aulapalvelun ja asiakaspalvelun tai assistentti- ja sihteerityön tehtävissä esimerkiksi virastoissa, toimistoissa ja asiakastuessa.
Kenelle tutkinto sopii?
Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet liiketoiminnan palvelutehtävissä. Voit työskennellä esimerkiksi aulassa, kokouspalveluissa tai toimiston tukipalveluissa. Tehtävänimikkeesi voi olla esimerkiksi virastomestari, vahtimestari, assistentti tai sihteeri.
Koulutukseen hakijalla täytyy olla osaamisalan opintoihin soveltuva työ- tai harjoittelupaikka sekä aiempaa alalle soveltuvaa työkokemusta. Jos sinulla ei ole alan työkokemusta, sinulle sopii liiketoiminnan ammattitutkinnon sijasta liiketoiminnan perustutkinto.
Koulutukseen vaaditaan hyvä kirjallinen ja suullinen suomen kielen ja yhden vieraan kielen taito.
Opiskelijaksi valinnassa ovat ensisijalla hakijat, joilla ei ole suoritettuna ammatillista tai korkeakoulututkintoa, työttömät työnhakijat ja ylioppilaat.
Liiketoiminnan ammattitutkinnon palveluiden osaamisalassa on yksi pakollinen tutkinnon osa ja kaksi valinnaista tutkinnon osaa. Tutkinnon laajuus on 150 osaamispistettä.
Tutkintoon valitaan työtehtäviesi mukaan tutkinnon osia seuraavasti:
- Pakollinen tutkinnon osa Liiketoiminnan tehtävissä toimiminen (30 osaamispistettä)
Yksi seuraavista valinnaisista tutkinnon osista:
- Assistentti- ja sihteerityön palvelut, 60 osp
- Aula- ja monipalvelut, 60 osp
Yksi valinnainen tutkinnon osa seuraavista:
- Henkilöstöpalvelut, 60 osp
- Kokouspalvelut, 60 osp
- Liiketoiminnan tukipalvelut, 60 osp
- Perehdyttäminen ja työnopastaminen, 60 osp
- Projektinhallinta, 60 osp
- Terveydenhuollon sihteeripalvelut, 60 osp
- Turvallisuusalan ammattitutkinnon osa, Vartijan koulutus | 25 osp
- Toisen osaamisalan tutkinnon osa | 40-60 osp
- Tutkinnon osa tai osat toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta | 20-60 osp
Koulutus perustuu Opetushallituksen määräämiin tutkinnon perusteisiin. Tutustu liiketoiminnan ammattitutkinnon palveluiden osaamisalan tutkinnon perusteisiin.
Jos sinulla on jo tutkinnon edellyttämä osaaminen, voit suorittaa liiketoiminnan ammattitutkinnon palveluiden osaamisalan suoraan näytöin ilman edeltävää koulutusta.
Tutkinnon suorittaminen
Koko liiketoiminnan palveluiden osaamisalan suorittaminen kestää yleensä noin vuoden.
Koulutus koostuu työelämässä oppimisesta, yksilöllisesti sovituista liiketoiminnan palveluiden koulutuspäivistä, verkko-oppimisesta ja ohjatusta etätyöskentelystä. Opiskelijoiden käytössä on Moodle-pohjainen verkko-oppimisympäristö Taitoforum. Taitotalon koulutuspäiviä on koulutuksen aikana tarpeidesi mukaan, enintään noin kymmenen. Kaikkiin koulutuspäiviin on mahdollista osallistua etänä.
Opintojesi aikana saat tukea ja ohjausta oman työsi kehittämiseen ja opit muiden samassa roolissa toimivien kokemuksista. Tutkinnon suoritat näyttämällä ammattitaitosi käytännön työtehtävissä omalla työpaikalla, ja saat virallisen tutkintotodistuksen osaamisestasi.
Koulutuksen voit aloittaa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti joustavasti ympäri vuoden. Ennen koulutuksen aloitusta arvioidaan koulutuksen ja tutkinnon sopivuus sinulle sekä koulutuksen tarve. Suunnitelma tutkinnon suorittamiseksi ja tarvittavan osaamisen hankkimiseksi tehdään yhdessä kanssasi, ja oppisopimuskoulutuksessa suunnittelussa on mukana myös työnantajan edustaja.
Tutkinnossa vaadittavan osaamisen hankit henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti pääasiassa työpaikalla alan työtehtäviä tehden. Oppisopimuskoulutuksessa ja koulutussopimusjaksolle nimetään työpaikalta ammattitaidoltaan, koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevä vastuullinen työpaikkaohjaaja.
Koulutusmuoto
Koulutus on mahdollista suorittaa joko oppisopimuskoulutuksena tai omaehtoisena koulutuksena.
Oppisopimus on työelämälähtöinen koulutusmuoto, jossa suurin osa tarvittavasta ammatillisesta osaamisesta hankitaan tekemällä työtä omalla työpaikalla. Oppisopimuskoulutus sisältää työelämässä oppimista omalla työpaikalla, lähiopetusta sekä verkko-opintoja. Oppisopimuskoulutuksen edellytyksenä on, että opiskelijaksi hakeutuvalla on jo valmiiksi sovittuna alalle soveltuva työpaikka, jossa oppisopimuskoulutuksen voi toteuttaa. Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta.
Omaehtoinen koulutus voi olla joko päätoimista tai sivutoimista ja se soveltuu niin työssäkäyvälle kuin työttömällekin. Omaehtoinen koulutus sisältää lähiopetusta, verkko-opintoja sekä koulutus- tai oppisopimuksella toteutettavia työelämäjaksoja. Päätoiminen opiskelija voi hakea Kelan opintotukea. Työttömien työnhakijoiden kannattaa olla yhteydessä omaan TE-toimistoon ja sopia mahdollisuudesta opiskella työttömyystuella. Sivutoimisen opiskelu mahdollistaa työssäkäynnin opintojen ohella. Lue lisää omaehtoisesta koulutuksesta.
Tutkinnosta on mahdollisuus suorittaa myös osatutkintoja. Osatutkinnon opiskelijamaksu on 70-150€.