Taloushallinnon ammattilainen, liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, taloushallinnon osaamisala Erikoisammattitutkinto

nainen hymyilee

Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon taloushallinnon osaamisala tarjoaa kokonaisvaltaista osaamista taloushallinnon esihenkilö- ja/tai asiantuntijatehtävissä. Tutkinnon suoritettuasi osaat esimerkiksi analysoida, suunnitella ja seurata taloutta ja rahoitustoimintaa, toteuttaa budjetti- tai talousarvioseurantaa sekä laatia konsernitilinpäätöksen.

Kenelle tutkinto sopii?

Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon taloushallinnon osaamisala soveltuu taloushallinnon asiantuntija- tai esimiestehtävissä muutaman vuoden toimineille. Tutkinnossa osaaminen näytetään käytännön työtehtävissä, joten sinulla täytyy olla alan työpaikka.

Opiskelijaksi valinnassa ovat ensisijalla hakijat, joilla ei ole suoritettuna ammatillista tai korkeakoulututkintoa, työttömät työnhakijat ja ylioppilaat.

 

Tutkinnon suorittaminen

Koulutusmuoto

Koulutus on mahdollista suorittaa joko oppisopimuskoulutuksena tai omaehtoisena koulutuksena.

Oppisopimus on työelämälähtöinen koulutusmuoto, jossa suurin osa tarvittavasta ammatillisesta osaamisesta hankitaan tekemällä työtä omalla työpaikalla. Oppisopimuskoulutus sisältää työelämässä oppimista omalla työpaikalla, lähiopetusta sekä verkko-opintoja. Oppisopimuskoulutuksen edellytyksenä on, että opiskelijaksi hakeutuvalla on jo valmiiksi sovittuna alalle soveltuva työpaikka, jossa oppisopimuskoulutuksen voi toteuttaa. Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta. 

Omaehtoinen koulutus voi olla joko päätoimista tai sivutoimista ja se soveltuu niin työssäkäyvälle kuin työttömällekin. Omaehtoinen koulutus sisältää lähiopetusta, verkko-opintoja sekä koulutus- tai oppisopimuksella toteutettavia työelämäjaksoja. Päätoiminen opiskelija voi hakea Kelan opintotukea. Työttömien työnhakijoiden kannattaa olla yhteydessä omaan TE-toimistoon ja sopia mahdollisuudesta opiskella työttömyystuella. Sivutoimisen opiskelu mahdollistaa työssäkäynnin opintojen ohella. Lue lisää omaehtoisesta koulutuksesta.

Tutkinnosta on mahdollisuus suorittaa myös osatutkintoja. Osatutkinnon opiskelijamaksu on 70-150€.