Johtamisen ja esihenkilötyön tutkinnot ja osatutkinnot

koulutusala johtaminen ja esimiestyö
Johda vaikuttavasti ja onnistu lähijohtajana. Kehitä esihenkilötaitojasi ja johda työyhteisöäsi menestyksekkäästi.

Miksi valita Taitotalon esihenkilö- ja johtamiskoulutukset? 

Taitotalolla on pitkät perinteet esihenkilöiden ja johtajien kouluttamisessa sekä valmentamisessa. Teemme vuosittain yhteistyötä kymmenien eri toimialojen PK-yritysten ja suuryritysten sekä satojen opiskelijoiden kanssa.

Esihenkilötyön ja johtamisen koulutuksissa palvelee 20 asiantuntijan tiimi, jonka jäsenillä on vahva kokemus käytännön esihenkilötyöstä ja johtamisesta sekä luja pedagoginen osaaminen. Kehitämme jatkuvasti omaa osaamistamme ja päivitämme koulutustarjontaamme vastaamaan ajankohtaisia teemoja. 

Kouluttajamme ohjaavat satoja opiskelijoiden tutkintoihin liittyviä kehitysprojekteja, jotka kehittävät esimerkiksi työhyvinvointia, henkilöstön osaamista ja jotka edistävät muutosta.  

Kiinnitämme toiminnassamme erityistä huomiota tutkinnon suorittajien henkilökohtaiseen ohjaukseen ja oman osaamisen kehittymiseen. Lähi- ja etäjaksojen suunnittelussa ja toteutuksessa on panostettu erityisesti vuorovaikutteisuuteen, keskusteluun ja ajatusten vaihtamiseen sekä oikean oppimistunnelman luomiseen.

Esihenkilötyön ja johtamisen tutkintokoulutukset

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto, LAT
Koulutus sopii esimerkiksi tiiminvetäjälle, työnjohtajalle, vuorovastaavalle tai asiantuntijasta esihenkilöksi siirtyvälle. Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto antaa sinulle osaamista päivittäisjohtamiseen. Lisäät osaamistasi muun muassa palautteen antamisessa, perehdyttämisessä, työyhteisön haastavien tilanteiden ratkaisussa, työryhmän ohjaamisessa ja esihenkilöviestinnässä. 

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, JYEAT 
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (aiemmin JET) tutkinto sopii esihenkilöille, päälliköille, johtajille, asiantuntijoille tai yrittäjille. Syvennät ja laajennat osaamistasi suorituksen johtamisessa, organisaatiokulttuurin tai sisäisen tarkastuksen kehittämisessä, osaamisen johtamisessa sekä strategian johtamisessa ja toteuttamisessa. Täydennät ja päivität osaamistasi muutoksen ja työhyvinvoinnin johtamisessa. 
 
Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto
Tutkinto on suunnattu teollisuus- ja tuotantoalojen työjohto- tai esihenkilötehtävissä toimiville, jotka haluavat kehittää osaamistaan. Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinnon suoritettuasi osaat johtaa vastuualueesi henkilöstöä ja tuotantotyötä, toimia organisaatiosi turvallisuus- ja ympäristöohjeiden mukaisesti sekä kehittää esihenkilötaitojasi. 

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 
Tutkinto sopii tuotteiden, palvelujen ja toiminnan kehittäjille. Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suoritettuasi osaat ajatella käyttäjä- ja asiakaslähtöisesti. Lisäät osaamistasi palveluiden ja tuotteiden hinnoittelusta ja sekä niiden taloudellisista vaikutuksista. 

Koulutus- ja kehityspalvelut organisaatioille

Järjestämme organisaatioille räätälöityjä koulutus- ja kehittämisratkaisuja. Pyydä tarjous, koulutusasiantuntijamme ovat sinuun yhteydessä ja voitte keskustella koulutustarpeistanne tarkemmin ja suunnitella koulutuskokonaisuutta.

  • Helsinki
  • Monimuoto

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (JYEAT)

Haluatko onnistua paremmin valmentavassa johtamisessa? Haluatko lisää työkaluja strategian, organisaatiokulttuurin, asiakkuuksien, talouden ja osaamisen johtamiseen? Haluatko oppia tunnistamaan omat vahvuutesi ja kehittämiskohteesi? Haluatko kuulua arvostetun johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon tutkinnon suorittajien joukkoon?
Seuraavat koulutukset
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto 2025
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
Strategisen johtamisen valmennus (osatutkinto)
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
Kohti oppivaa organisaatiota -valmennus (osatutkinto)
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
+ 2 seuraavat koulutukset
Lue lisää koulutuksesta Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (JYEAT)
  • Helsinki
  • Monimuoto

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, sisäisen tarkastuksen osaamisala

Sisäinen tarkastus arvioi sisäisen valvontajärjestelmän ja riskienhallinnan tarkoituksenmukaisuutta ja tuloksellisuutta ja pyrkii siten edistämään organisaation tavoitteiden saavuttamista. Kun haluat lisätä tietoisuuttasi riskienhallinnasta ja oppia lisää sisäisen tarkastuksen prosesseista, koulutus sopii juuri sinulle.
Seuraavat koulutukset
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, sisäisen tarkastuksen osaamisala 2025
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
Lue lisää koulutuksesta Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, sisäisen tarkastuksen osaamisala
  • Helsinki
  • Monimuoto

Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, ryhmän esimiehenä toimiminen, osatutkinto

Koulutuksen käytyäsi osaat toimia ryhmän esimiehenä organisaation tavoitteiden mukaisesti, suunnitella henkilöstön määrää ja tarvittavaa osaamista sekä arvioida ja kehittää omaa esimiesosaamista.  Ryhmän esimiehenä toimiminen on yksi osa liiketoiminnan erikoisammattitutkinnosta.
Seuraavat koulutukset
Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, ryhmän esimiehenä toimiminen, osatutkinto
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
Lue lisää koulutuksesta Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, ryhmän esimiehenä toimiminen, osatutkinto
  • Helsinki
  • Monimuoto

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto (LAT)

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto antaa hyvän osaamisperustan lähijohtamiseen. Koulutusohjelmassa saat valmennusta oman lähiesihenkilötyösi kehittämiseen ja kokemuksien jakamiseen muiden samassa roolissa toimivien kanssa. Pääset osoittamaan esihenkilötaitojesi osaamisen käytännön työtehtävissä ja saat virallisen tutkintotodistuksen osaamisestasi.
Seuraavat koulutukset
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto, erikoiskauppa
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto, päivittäistavarakauppa
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto, sosiaali- ja terveysala
  • Jatkuva haku
  • Helsinki
  • Monimuoto
+ 5 seuraavat koulutukset
Lue lisää koulutuksesta Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto (LAT)
  • Etäopiskelu
  • Lähiopiskelu
  • Monimuoto

Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto

Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinnon (entinen Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto) koulutus sopii tuotantoalojen työnjohto- tai esihenkilötehtävissä toimiville. Tutkinnon suoritettuasi osaat johtaa vastuualueesi henkilöstöä innostavasti ja osallistavasti sekä kehittää prosesseja jatkuvan parantamisen periaatteella.
Seuraavat koulutukset
Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto, jatkuva haku
  • Jatkuva haku
  • Lähiopiskelu
  • Etäopiskelu
  • Monimuoto
Lue lisää koulutuksesta Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto
Koulutushaku

Koulutusala

Johtamisen koulutukset

Alan koulutukset

Muutos- ja projektijohtaminen, strategiatyöOsaamisen johtaminen – koulutus ja valmennusPalvelumuotoilu- ja tuotekehityskoulutuksetYksilön ja työyhteisön kehittäminenYrittäjän koulutusProsessien johtamisen valmennukset

Lue lisää aiheesta

Blogi
 Työnantajan vastuullisuus korostuu muutoksen hetkelläMuutosturvapalvelun järjestäminen voi olla yritykselle velvollisuus, mutta se on myös mahdollisuus. Tarjoamalla uusia polkuja ja huolehtimalla työntekijöidensä uudelleensijoittumisesta, organisaatiot osoittavat kantavansa vastuunsa vaikeassa tilanteessa.
BLOGI Suvi-Maaria Kronholm ja Minna Karhama
Uutinen
Ensiaputaitojen ylläpitäminen vaatii kertaustaTaitotalon kuusihenkinen johtoryhmä otti yhteyttä organisaation ensiapukouluttajiin huomatessaan, että ensiaputaitojen kertaus olisi perusteltua. Suomessa ensiaputodistus/-kortti on voimassa kolme vuotta. Sitä on perinteisesti pidetty maksimivälinä osaamisen ylläpitämiseksi.
Paineluelvytyksen harjoittelua
Uutinen
Päivi on kirjoittanut kissojen käyttäytymisestä, hoidosta ja ruokinnasta sekä koirien ruokinnasta ja Tarja muun muassa välinehuollosta ja laboratoriotutkimuksen näytteenotosta. Heidän teoksiaan käytetään laajasti oppimateriaaleina, ja ne ovat aloillaan tunnettuja perusteoksia.
Tarja Friman ja Päivi Ylikorpi
Opiskelijatarina
 Kristiina ehti työskennellä vuosia erilaisissa taloushallinnon asiantuntijan tehtävissä, myyntisihteerinä ja johdon assistenttina markkinointiviestinnän alalla Helsingissä. Hän pysyi vauhdissa mukana yritysfuusioissa ja läpi korona-ajan. Etätyö muutti kuitenkin työn imua. Taustalla oli kasvanut hiljaa voimistuva ajatus jostain uudesta. 
Kristiina Korpela ja Merja Reinvuo
Opiskelijatarina
Mentorointi perustuu kokeneemman ja tuoreempien osaajien väliseen suhteeseen, jossa mentorin rooli on ohjata, sparrata ja auttaa tuoreita yrittäjiä tunnistamaan omia sekä yrityksensä vahvuuksia ja kehityskohtia.
Niina Leitilä ja Leena Hiltunen sekä Annukka Kääriäinen
Opiskelijatarina
Isännöintiala tarjoaa monipuolisia uramahdollisuuksia ja on hyvä vaihtoehto esimerkiksi alanvaihtajille, jotka etsivät uusia näkymiä työelämään. Pasi Wallenius, 48, työskenteli pitkään rakennusalalla operatiivisissa johtotehtävissä. Hänen työtehtäviinsä kuului tarjouslaskentaa, työmaaprojektien johtamista ja rakennushankkeiden valvontaa.
Pasi Wallenius, Colliers